Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyvässeudulla ajettavassa Suomen MM-rallissa nähdään yksi kokonaan suomalainen WRC-tiimi, kun entisen tehdaskuljettaja
Hyundain rallitallin uusi pomo Andrea Adamo on osoittanut kauden ensimmäisen puoliskon aikana, että tiimi on
Jari Huttusella on edessään iso päivä lauantaina. Kiuruvedeltä kotoisin oleva ralliautoilija osallistuu ensimmäistä kertaa WRC-autolla
Suomen MM-ralli ja Mediatalo Keskisuomalainen aloittavat mediayhteistyön, jonka myötä Mediatalo Keskisuomalainen toteuttaa tänä vuonna Suomen
Suomen MM-rallin reittiä on taas työstetty kuukausikaupalla salassa, mutta keskiviikkona työn tulokset paljastettiin suurelle yleisölle.
Suomen MM-rallin ensi kesän reitti julkaistiin keskiviikkona. Rallin apulaiskilpailunjohtaja ja reittivastaava Kari Nuutinen sekä Skodan
Suomen MM-rallin järjestäjät ovat julkistaneet ensi kesänä ajettavan kilpailun reitin. Tänä vuonna 1.-4. elokuuta ajettavan
Meksikon MM-rallin ikonisiin erikoiskokeisiin lukeutuva El Brinco ajetaan hieman erilaisena versiona tänä vuonna. El Brincon
Suomen rallitoivo Kalle Rovanperä on ehdolla palkinnonsaajaksi rallin MM-sarjan päätösgaalassa. Rovanperä on ehdolla Spirit of
Suomen MM-ralli ajetaan pitkästä aikaa elokuun puolella ensi kesänä. MM-rallin järjestäjä AKK Sports Oy on