Rallin MM-sarjassa ajetaan 14 osakilpailua kaudella 2019. Kansainvälisen autoliiton FIA:n maailman moottoriurheiluneuvosto päätti asiasta kokouksessaan
Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing -tiimi sai viime viikonloppuna loistavan tuloksen kotimaisemissaan, mikä ilahdutti
Suomen MM-rallissa kilpaillut Jaakko Lavio sai luunmurtumia viime perjantaina sattuneessa ulosajossaan. Lavion ja kartanlukija Pasi
Rallin MM-sarjassa on jäljellä enää viisi osakilpailua. Hyundain Thierry Neuville on kiinni uransa ensimmäisessä mestaruudessa.
Arttu Lähdeniemen, 18, ensimmäinen Neste Rally Finland alkoi hyvin torstain ja perjantain erikoiskokeiden osalta. Neljäpäiväinen
Hyundain Thierry Neuville jatkaa rallin MM-sarjan pistejohtajana surkeasta Suomen kisasta riippumatta. Neuville sijoittui sunnuntaina päättyneessä
Kahden vuoden takainen Vetomies-kilpailun voittaja Vesa Hirvonen onnistui nyt ajamaan toiseen voittoonsa Jyväskylässä. Tämä oli
Norjalaiskuljettaja Mads Östberg toivoo, että Suomen MM-rallin loistava tulos takaa hänelle täysipäiväisen tallipaikan ensi kaudelle.
Ford-kuljettajilla ei ollut asiaa kärkikahinoihin viikonloppuna ajetussa Suomen MM-rallissa. Se huolettaa tallin ykköstähteä Sebastien Ogieria.
Marko Mänty ja kartanlukija Joni Mäkelä lisäsivät menneen viikonlopun päätteeksi rallimenestysten joukkoon Suomen MM-rallin. Ensimmäistä