Saako Jari Huttunen huikean tilaisuuden Suomen MM-rallissa? ”Voisi tulla äitiä ikävä”

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Miika Wuorela
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari Huttusella on edessään iso päivä lauantaina. Kiuruvedeltä kotoisin oleva ralliautoilija osallistuu ensimmäistä kertaa WRC-autolla kilpailuun, kun Riihimäen SM-ralli käynnistyy.

Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo ajavat Hyundai i20 WRC -autolla Riihimäellä. Parivaljakko testasi ajokkia Kuhmoisten seudulla ennen kisaa.

– Huima ero R5-autoon. Nyt sen vasta ensimmäisen kerran huomaa, miten iso ero onkaan, Huttunen sanoi.

– Voima on yksi iso tekijä, mutta myös ajettavuudessa on eroa – varsinkin kovassa vauhdissa, Huttunen vertasi.

Katso alta video Huttusen testistä.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,264996″ ap mute]

 

Huttunen oli jo aiemmin päässyt ajamaan Hyundain WRC-autolla, mutta kunnollisia testipäiviä hänelle ei ollut juurikaan kertynyt.

– Jonkin verran olen ajanut asvalttipyöritystä Boxbergissa (testiradalla), mutta sitä ei voi millään tavalla verrata tähän kunnon testiin.

Huttunen kuului viime kaudella Hyundain kehitysohjelmaan, joka lakkautettiin vuoden päätteeksi. Huttusen välit Hyundaihin eivät kuitenkaan katkenneet kokonaan.

– Ei meillä kai ole sopparia, mutta he ovat aina välillä pyytäneet kurvailemaan.

Huttunen osallistuu WRC-ajokilla myös kesäkuun puolivälissä ajettavaan Pohjanmaan SM-ralliin. Huttusen Hyundai-ajokeikat ovat käynnistäneet spekulaatiot siitä, voisiko suomalaiskuski saada WRC-auton myös elokuun alussa ajettavaan Suomen MM-ralliin.

Se on yhä arvoitus myös Huttuselle.

– Kyllähän se varmasti olisi hieno tilaisuus. Nyt olen pari kertaa päässyt ajamaan tuolla autolla, ja itsestä se on tuntunut hyvälle. Mutta veikkaan, että jos pitäisi lähteä ajamaan Jyväskylään, siellä voisi tulla äitiä ikävä – ainakin tällä kokemuksella, Huttunen letkautti.

– En kuitenkaan uskalla spekuloida asialla enempää, koska se ei ole varmaa. Sitten pettyy kovasti, jos ei pääsekään ajamaan.

Hyundain WRC-tiimissä on tällä hetkellä neljä kokenutta kuljettajaa: Thierry Neuville, Andreas Mikkelsen, Dani Sordo ja Sebastien Loeb. Nelikosta ainoastaan Neuville on ajanut kaikissa tämän kauden MM-ralleissa. Mikkelseninkin piti ajaa täysi kausi, mutta Hyundai on pudottanut hänet jo kahdesti vaihtopenkin puolelle vaisujen suoritusten vuoksi.

Ralleihin osallistuneet kuskikolmikot ovat vaihdelleet Hyundailla kilpailusta toiseen. Huttusella on asiasta kaksijakoiset mietteet.

– Tavallaanhan se on hyvä juttu. Mutta jos itse saa joskus mahdollisuuden, tällä kokemuksella pitäisi heti ajaa hyviä tuloksia. Se on kovan työn takana, että saa pidettyä paikan. Kaksipiippuinen juttu, Huttunen pyöritteli.

Riihimäen SM-rallin ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy lauantaina kello 12.07. Rallit.fi seuraa tiiviisti kilpailun tapahtumia.

Lue myös nämä