Rallin kaksinkertaisella maailmanmestarilla Marcus Grönholmilla oli näppinsä pelissä entisen kilpakumppaninsa Sebastien Loebin huhutussa Hyundai-sopimuksessa. Luotettavana
Rallicrossin MM-sarjan suomalaistiimi GRX TANECO ei saavuttanyt kaikkia Etelä-Afrikan osakilpailuun asetettuja tavoitteita, mutta semifinaaliputki kuitenkin
Rallicrossin MM-sarjan mestari Johan Kristoffersson päätti dominoivaan voittoon kauden 2018. Kristoffersson hallitsi Etelä-Afrikassa ajetun osakilpailun
Rallicrossin MM-sarjan kauden 2018 kahdestoista ja viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kapkaupungissa sijaitsevalla arvostetulla Killarneyn
Niclas Grönholm ajoi vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen neljänneksi rallicrossin MM-sarjan Saksan osakilpailussa sunnuntaina. Kyseessä oli suomalaistiimi
Rallicrossin MM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Esteringin radalla Saksassa. Sarjan suomalaistiimi GRX Taneco
Rallicrossin MM-sarjassa kauden 2018 viimeinen neljännes käynnistyy tällä viikolla ajettavan USA:n osakilpailun myötä. GRX TANECO
Marcus Grönholmin johtama GRX Taneco -talli on ollut tällä kaudella paras yksityistiimi rallicrossin MM-sarjassa. GRX
Niclas Grönholmin hyvin sujunut viikonloppu rallicrossin MM-sarjan Latvian osakilpailussa huipentui siihen, kun nuorukainen ajoi Hyundai
Rallicrossin MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Latviassa ajettavalla kauden yhdeksännellä osakilpailulla. Suomalaistiimi GRX Taneco haaveilee paikasta