Norjalaiskuski Mads Östberg saalisti sunnuntaina päättyneestä Australian MM-rallista kolmannen sijan. Palkintosijoitus oli varsin kova noteeraus
Thierry Neuville joutui jälleen kerran tyytymään kakkossijaan rallin MM-sarjassa. Hyundai-kuljettaja Neuvillella oli tällä kaudella pitkään
Hyundain Thierry Neuville yritti pysytellä positiivisena, vaikka belgialainen tippui kauas kärjestä Australian rallin avauspäivänä. Neuville
Toyotan Jari-Matti Latvala starttaa kolmannelta sijalta Australian MM-rallin toiseen ajopäivään. Perjantaina yhden pohja-ajan kellottanut Latvala
Hyundain Andreas Mikkelsen syyttää erikoiskokeelle ilmestynyttä traktoria keskeytyksestään Australian MM-rallin avauspäivänä. Mikkelsenin kilpailu meni pilalle
Hayden Paddonin ralliura jatkunee Hyundain WRC-tallissa myös kaudella 2019. Hyundai on toistaiseksi vahvistanut Thierry Neuvillen
Rallin MM-sarjan voitosta kamppaileva Hyundain Thierry Neuville on saanut tärkeän päivityksen moottoriinsa kauden päätöskisan kynnyksellä.
Hyundain rallitalli on jahdannut muutaman vuoden ajan kynsin ja hampain valmistajien mestaruutta MM-sarjassa. Kaudella 2018
Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing on vain yhden osakilpailun päässä valmistajien maailmanmestaruudesta rallin MM-sarjassa.
Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuvillen etumatka rallin MM-sarjassa hupeni kovaa vauhtia syksyn mittaa. Neuville valahti lopulta