Jari-Matti Latvala pyysi anteeksi kilpakumppaniltaan: ”Olen pahoillani, jos se tuotti ongelmia”

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan Jari-Matti Latvala starttaa kolmannelta sijalta Australian MM-rallin toiseen ajopäivään.

Perjantaina yhden pohja-ajan kellottanut Latvala on mukana taistelemassa voitosta, sillä hän on vain 8,7 sekunnin päässä kisaa johtavasta Mads Östbergistä. Latvalan edellä on myös toinen Citroen-kuljettaja, Craig Breen.

– Yleisesti ottaen tämä oli hyvä päivä. Iltapäivän lenkki tuli todella tasaisesti, Latvala sanoi.

Latvalalla oli sivuosa erikoisessa traktoriepisodissa, joka nähtiin kolmannella erikoiskokeella. Traktorinkuljettaja tuli omia aikoja siirtämään heinäpaaleja, jotka olivat liikkuneet paikoiltaan shikaanista Latvalan jäljiltä. Latvalan jälkeen erikoiskokeelle startannut Andreas Mikkelsen saapui shikaaniin traktorin ollessa yhä liikkeellä tien reunassa.

Mikkelsen ohitti ison menopelin, mutta norjalainen meni omien sanojensa mukaan niin hämilleen tilanteesta, että ajoi mutkan leveäksi pian ohituksen jälkeen. Mikkelsenin osalta päivä päättyi keskeytykseen.

– Heinäpaaleihin osui ensin autoni oikea takakulma ja sen jälkeen keula. Olen todella pahoillani, jos se tuotti ongelmia Andreakselle, Latvala totesi.

Latvalan edustama Toyotan rallitiimi nappasi perjantaina entistä tiukemman otteen valmistajien MM-tittelistä. Mikkelsenin keskeytyksen vuoksi Hyundain saumat mestaruuteen heikkenivät huomattavasti.

– Tilanteemme näyttää hyvältä valmistajien MM-sarjassa. Mutta mikään ei ole varmaa ennen kuin ralli on päättynyt. Esimerkiksi vuonna 1998 RAC-rallissa Carlos Sainz tuli Corollalla melkein loppuun saakka mestarina, mutta moottori petti 500 metriä ennen maalia, Latvala kaivoi esiin esimerkkitapauksen, joka nosti Toyotan nykyisen tallipäällikön Tommi Mäkisen maailmanmestariksi 20 vuotta sitten.

Lue myös nämä