Rallin hallitseva mestaritiimi M-Sport sai täksi kaudeksi lisäpotkua, kun Fordin tehdas ryhtyi tukemaan tallia entistä
Rallin MM-sarjan virallinen ralliradio, internetissä toimiva WRC Live Radio, muuttaa muotoaan Korsikan MM-rallin jälkeen. Motorsport
Rallin MM-kausi 2018 on käynnistynyt tutussa komennossa. Viisi edellistä maailmanmestaruutta voittanut Sebastien Ogier on MM-pistekärjessä
Rallin MM-sarjan Power Stage -sääntöihin tehdään mitä todennäköisimmin muutos jo ennen huhtikuun alussa ajettavaa Korsikan
Konkarikuljettaja Marcos Ligato ei pysty osallistumaan huhtikuun lopussa ajettavaan Argentiinan MM-ralliin, jonka oli tarkoitus olla
M-Sport Fordin Elfyn Evans sekä kartturi Dan Barritt täräyttivät rajusti ulos Meksikon MM-rallissa reilu viikko
Suomen MM-rallin reittiä uudistettiin isolla kädellä ensi kesäksi. Tämä tarkoittaa sitä, että muun muassa kansainvälisesti
Motorsport Monday räväytti viikon alkuun uutisen, joka ei todellakaan ole rallifanien mieleen: MM-sarjan virallinen ralliradio,
Kansainvälisen autoliiton FIA:n odotetaan tekevän muutoksia rallin MM-sarjan Power Stage -sääntöihin, jotta tallit ja kuljettajat
Toyotan rallitallin Meksikon MM-ralli oli jälleen murheellinen. Suomalaiskuskit Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi keskeyttivät jo