M-Sport Ford on saanut vähintään kohtuullisen startin uudelle kaudelle. Viime vuonna tiimien mestaruutta juhlinut rallitalli
Citroen on ennakkoasetelmissa vahvin voittajaehdokas ensi viikon Korsikan MM-rallissa. Jo viime kaudella ranskalaismerkki todisti, että
M-Sport Fordin kuljettaja Elfyn Evans joutuu lähtemään ensi viikon Korsikan MM-ralliin ilman tuttua luottomiestään. Evansin
Viisi kertaa MM-titteliä putkeen juhlinut Sebastien Ogier on aloittanut mestaruuden puolustamisen upeasti. Kolmen ajetun rallin
Yhdeksänkertainen rallimestari Sebastien Loeb palasi tositoimiin rallin MM-sarjassa viime kuun Meksikon MM-rallissa. Ranskalainen on jälleen
Ott Tänak on esitellyt huikeaa vauhtiaan Toyota Yaris WRC -auton ratissa, mutta vaikeuksien vuoksi virolainen
Jari-Matti Latvala lähtee jahtaamaan vahvaa tulosta ensi viikonloppuna ajettavasta Korsikan MM-rallista. Korsikan MM-ralli on tarjonnut
Juho Hännisen taival Toyotan tehdastiimin kilpakuljettajana päättyi viime kauteen, mutta punkaharjulainen tekee edelleen arvokasta työtä
M-Sportin rallitiimi saa täksi kaudeksi jälleen tehdastukea Fordilta. Ensimmäisen avunannon taloudellisen edun lisäksi tiimi sai
Hyundain Thierry Neuvillen valmistautuminen reilun viikon päästä ajettavaan Korsikan MM-ralliin ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla.