Toyotan Sebastien Ogier voitti sunnuntaina päättyneen Portugalin MM-rallin, mutta muutoin ilonaiheet jäivät japanilaisvalmistajan osalta vähiin.
MM-sarjassa toisena oleva Elfyn Evans jäi kauas kärjestä ja samaan aikaan MM-sarjaa johtava Hyundai-tähti Thierry Neuville pystyi merkittävästi kasvattamaan kaulaa MM-sarjan johdossa.
Neuville oli Portugalissa lopulta kolmas ja johtaa MM-sarjaa nyt jo 24 pisteen erolla Evansiin nähden. Viikonloppu oli korealaisvalmistajalle muutenkin onnistunut, sillä Ott Tänak nappasi rallista suurimman pistepotin, 26 MM-pistettä.
– Tämä oli positiivinen ralli hyvällä tiimityöllä ja sekä Thierryn että Ottin hyvillä suorituksilla varustettuna, Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul kehaisi.
– Thierry lähtee Portugalista johtoaan kasvattaneena Evansiin nähden ja se on ratkaisevan tärkeää mestaruustaistelun kannalta, sillä pisteitä on niin vaikea saada, Abiteboul jatkoi.
Hyundai-pomoa ilahdutti myös Ott Tänakin herääminen tähän kauteen. Virolainen ei vielä onnistunut voittamaan, mutta nappasi isoimman pistepotin ja muutoinkin touhu alkoi näyttää jo hyvin lupaavalta.
– Ott on pystynyt kasvattamaan luottoa autoonsa, mikä näkyi hyvin vahvana suorituksena ja suurimpana pistepottina, Abiteboul kehui virolaista.
Dani Sordo hyppäsi Rally1-auton rattiin Portugalissa pitkän tauon jälkeen ja antoi Neuvillella ja Tänakille arvokasta tulitukea.
– Dani puolestaan vaikutti valtavasti valmistajien pisteisiin ja oli tiimin tarvitsema tuki. Seuraavalla kierroksella voimme auttaa häntä entisestään parantamaan suorituskykyään.
Hyundailla on nyt pullat hyvin uunissa. Neuville johtaa kuljettajien MM-sarjaa ja talli on valmistajien ykkösenä.
– Kaikkien kolmen kuljettajan suoritukset auttoivat meitä nousemaan valmistajien MM-sarjan kärkeen, mikä on todella tärkeää loppukautta ajatellen.
Rallin MM-sarja jatkuu seuraavaksi vajaan kolmen viikon päästä Sardiniassa.