Toyotan Jari-Matti Latvala kantaa ehkä suurinta voittajasuosikin viittaa torstai-iltana käynnistyvässä Suomen MM-rallissa. Kilpailu on Toyotalle kotikilpailu,
Tommi Mäkisen johtaman Toyotan rallitiimin ympärillä on liikkunut kuljettajahuhuja ennen torstaina alkavaa Suomen MM-rallia. Toyotan
Jari-Matti Latvala on valmistautunut perusteellisesti ensi torstaina alkavaan Suomen MM-ralliin. Latvala ajoi kaikkiaan neljä testipäivää
Jari-Matti Latvala testasi perjantaina viimeistä kertaa Toyota Yaris WRC -autoa ennen ensi viikolla ajettavaa Suomen
Toyotan rallitallissa eletään kuumeisia hetkiä, sillä automerkin japanilaistaustasta huolimatta on osaaminen tiimissä vahvasti suomalaiskäsissä. Tallipomo
Toyotan Jari-Matti Latvala testasi tällä viikolla autoaan kuun lopussa ajettavaa Suomen MM-rallia varten. Yhden voiton
Kolminkertainen Suomen MM-rallin voittaja Jari-Matti Latvala ennakoi tulevasta Neste Rallista tiukkaa kilpailua, mutta tähtää jo
Jari-Matti Latvalan toinen testipäivä Suomen MM-rallia varten keskeytyi ennen aikojaan torstaina. Latvala pystyi ajamaan aamupäivällä,
Kahdeksan MM-rallia, viisi eri voittajaa – ja neljällä eri automerkillä. Rallin MM-sarja on ollut tällä
Yksi kuljettaja erottuu selvästi muista, kun rallin MM-sarjan kuskit pistetään järjestykseen tällä kaudella ajettujen erikoiskoevoittojen