Neljä avauskisaa ovat tuoneet Evansille kolme palkintosijaa. Kehnoimmillaankin Evans oli Keniassa maaliskuussa neljäs. Tasainen suorittaminen pitää Evansin MM-sarjan kakkostilalla vain kuuden pisteen päässä Hyundain Thierry Neuvillesta.
Täksi vuodeksi tulleen uuden pistejärjestelmän myötä nimenomaan tasainen suorittaminen voidaan palkita ruhtinaallisesti kauden päätteeksi. Voittoja ei tarvita, jos kuski pystyy ajamaan tasaisesti viiden joukkoon ja napsimaan sunnuntailta ison potin pisteitä joka kisassa.
Seuraavan kerran MM-sarjan tähdet ovat vauhdissa tulevana viikonloppuna Portugalissa.
– Kuten aina soralla, voi lähtöpaikkamme näytellä isoa roolia, mutta tässä kisassa paljon riippuu säästä, Evans miettii.
– Meidän pitää keskittyä siihen, että teemme parasta mahdollista työtä koko viikonlopun ajan, olivat olosuhteet sitten mitä tahansa. Tavoitteena on maksimoida pisteet viikonlopulta.
Rallin MM-sarja siirtyy Portugalin kisan myötä viiden sorarallin putkeen. Kisoja tulee tiiviiseen tahtiin ja myös testejä riittää.
– Nyt on taas kauden kiireisin aika, kun ralleja on tiuhaan tahtiin. Nyt fokus on täysin soralla, Evans sanoo.
– Portugalin ralli voi olla tosi kiva kisa, sillä täällä on paljon nopeita ja jouheita osuuksia. Nykyään myös tiet voivat mennä tosi rajuun kuntoon varsinkin perjantain perinteisillä pätkillä.
Portugalin ralli käynnistyy torstaiaamuna ajettavalla testierikoiskokeella. Itse kisassa on luvassa yhteensä 22 pikataivalta.
Kuuntele alta Rallipodin tuorein jakso! Voit kuunnella sen myös Spotifyssä – ja muista pistää samalla Rallipodi tilaukseen!