Quantcast

Latvala saanut vapaat kädet Tommi Mäkiseltä

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala taistelee palkintosijasta Walesissa. Kuva: Gazoo Racing.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kolminkertainen Suomen MM-rallin voittaja Jari-Matti Latvala ennakoi tulevasta Neste Rallista tiukkaa kilpailua, mutta tähtää jo neljänteen voittoonsa MM-sarjan kotirallissaan.

Toyota-kuljettajalla on tältä kaudelta jo yksi voitto Ruotsin MM-rallista helmikuulta ja pistetaulukossa suomalaistähti on kolmantena. Tässä vaiheessa kautta Latvala antaa suorituksistaan arvosanan 8,5.

– Olen ajanut tasaisesti ja vauhtia on ollut, mutta esimerkiksi Korsikalla ajoin huonosti alussa ja Argentiinassa hyydyin, joten niissä oli vähän notkahduksia. Toisaalta taas kauden kaksi ensimmäistä kilpailua Montessa ja Ruotsissa oli täyden kympin suorituksia, Latvala arvioi AKK:n tiedotteessa.

Toyotalla Latvala sai tallipäällikökseen Tommi Mäkisen. Latvalan mukaan yhteistyö on sujunut hyvin.

– Tommi on sanonut, että keskity autoon ja keskity ajamiseen. Säätöjä tai mitään muuta ei tarvitse miettiä. Tommi on mentoroinut minua nimenomaan ajamiseen ja antanut myös vapaat kädet, eikä mitään niin sanotusti isoja linjauksia, joiden mukaan pitäisi toimia. Meillä on molemminpuolinen luottamus tekemiseen, mikä on todella tärkeää.

Latvala testasi tällä viikolla Yaris WRC:tä kahden päivän ajan Suomen MM-rallia varten. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Toyota-kuljettajalla koittaa kauden kohokohta Keski-Suomen soraränneissä.

– Fiilis on hyvä ja on siinä ehkä sellaista tietynlaista painetta, kun kotikisa on edessä. Se on kuitenkin positiivinen asia ja on hienoa päästä ajamaan taas kotiyleisön eteen. Motivaatio kilpailuun on todella korkea, Latvala sanoo.

Mika Ojatalo

Lue myös nämä

  • Uusimmat