Ensi kertaa tällä kaudella lähtöviivalla nähdään neljä tehdastiimin Toyotan Rally1-autoa, kun koko kauden kuskien Elfyn Evansin ja Takamoto Katsutan lisäksi GR Yarista käskyttävät Kalle Rovanperä sekä Sebastien Ogier.
Katsuta pääsee nautiskelemaan Portugalin soraerikoiskokeille ilman paineita, sillä hän ei aja tiimipisteistä. Sen sijaan viiden Portugalin rallin voiton Ogier, kahden ykköstilan Rovanperä ja kertaalleen korkeimmalla korokkeella ollut Evans hakevat Toyotalle sitä kuuluisaa jackpottia.
– On hienoa, että saamme kaikki neljä kuskiamme mukaan Portugaliin. Tänä vuonna halusimme heidät ainakin kerran samaan ralliin ja nyt se oli mahdollista, Latvala hehkuttaa.
– Uuden pistejärjestelmän takia eroja on vaikea tehdä valmistajien sarjassa. Nyt meillä on kolme kuskia mukana, jotka ovat kaikki voittaneet tämän rallin, sekä ”Taka”, joka on myös äärimmäisen nopea. Meillä on siis vahva kokoonpano kaiken kaikkiaan.
Toyota on juhlinut Portugalissa neljä edellistä kertaa, kun kisa on järjestetty. Edelliset kaksi ykköstilaa on merkitty Rovanperän nimiin.
– Kalle on ollut todella menestyksekäs Portugalissa kahdella edellisellä kerralla, kun taas Seb on voittanut rallin viisi kertaa. Elfynin lähtöpaikka on haastavampi, mutta hänen pitää vain keskittyä napsimaan parhaat mahdolliset pisteet viikonlopulta, Latvala miettii.
– Myös Taka on ajanut täällä aiemmin hyvin ja voi taistella podiumista. Tiedämme kuitenkin kaikki, että taistelu on kovaa. Varmasti tilanne on äärimmäisen tasainen myös tänä vuonna.
Portugalin ralli starttaa torstaiaamuna ajettavalla testierikoiskokeella. Kisassa on luvassa yhteensä 22 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy hieman yli 337 kilometriä.
Kuuntele alta Rallipodin tuorein jakso! Voit kuunnella sen myös Spotifyssä – ja muista pistää samalla Rallipodi tilaukseen!