Talvikauden rallin SM-päätöskisa ajettiin lauantaina Joensuun ympäristön maineikkailla erikoiskokeilla. Jaro Kinnunen oli jälleen hurjassa iskussa
Joensuun SM Itärallissa uransa toisen nelivetoautorallinsa ajanut Mikko Heikkilä sijoittui rallin yleiskilpailussa seitsemänneksi. Heikkilä, jolle
GRX-tiimin Skodaa ajava Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittuivat rallin SM-sarjan talvikauden viimeisessä SM-osakilpailussa Joensuussa
Eerik Pietarinen on voittanut Joensuussa ajetun Itärallin. Pietarinen johti kisaa alusta saakka ja kukisti lopulta
Eerik Pietarinen joutui nöyrtymään hieman kilpakumppaneilleen Joensuussa ajettavan Itärallin viidennellä erikoiskokeella. Pietarinen hävisi pohja-ajan ajaneesta
Ralli SM-sarjan talvikausi päättyi Hannu´s Rally Teamin Juha Salon ja Topi Luhtisen osalta valtavaan pettymykseen.
Eerik Pietarinen johtaa Joensuussa ajettavaa Itärallia neljän erikoiskokeen jälkeen. Skoda-kuski oli jälleen nopein neljännellä ek:lla,
Eerik Pietarinen kellotti pohja-ajan myös Joensuun SM-rallin toisella erikoiskokeella. Pietarinen oli pitänyt selkeästi nopeinta vauhtia
Eerik Pietarinen näytti kilpakumppaneilleen kaapin paikan Joensuun SM-rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Toni Gardemeisterin tiimin Skoda Fabia
Eerik Pietarinen, 24, lähtee makoisista asetelmista rallin SM-sarjan talvikauden päättävään osakilpailuun, Joensuun SM-Itäralliin. Tuusulalainen on