Rallin MM-sarjan kulisseista tihkui tietoja

Rallin MM-sarjan tulevat säännöt olivat kuuma puheenaihe viime viikonloppuna ajetun Kroatian MM-rallin aikana.
Rally1
Tallit haluaisivat jatkaa nykyisillä Rally1-autoilla kauden 2026 loppuun saakka. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kansainvälisen autoliiton FIA:n alainen WRC-työryhmä teki helmikuussa ehdotuksensa mullistavista sääntömuutoksista jo ensi vuodelle. Ehdotuksen mukaan Rally1-autojen hybridiyksiköistä voitaisiin luopua jo kuluvan kauden jälkeen, minkä lisäksi autoista karsittaisiin aerodynaamisia ominaisuuksia, ja tehoja pudotettaisiin pienemmällä ilmankuristimella.

Pääluokan tallit Hyundai, M-Sport Ford ja Toyota lähettivät muutosehdotusten jälkeen FIA:lle kirjeen, jossa ne vaativat nykyisten teknisten sääntöjen pysyvän voimassa kauden 2026 loppuun saakka.

FIA, tiimien edustajat ja rallijärjestäjät kokoustivat asiasta Kroatian MM-rallin yhteydessä. Tapaamisesta on nyt tihkunut tietoja julkisuuteen.

Kreikan Akropolis-rallin johtaja Pavlos Athanassoulas kertoi Cosmote TV:n haastattelussa, että kaikki kolme valmistajaa olivat samaa mieltä siitä, että nykyistä luokittelujaksoa pitäisi kunnioittaa vuoden 2026 loppuun saakka. Lisäksi Athanassoulas paljasti, että myös Rally2-valmistajat ovat samassa rintamassa pääluokan tiimien kanssa ja vastustavat FIA:n ehdotuksia ensi vuodelle.

FIA:n ehdotuslistalta löytyi myös Rally2-autoja koskeva muutos: kakkosluokan autoihin kaavailtiin niin sanottua WRC-pakettia, joiden avulla Rally2-autoja tuotaisiin lähemmäksi Rally1-kilpureita.

FIA ja tallit olivat yhtä mieltä siitä, että pääluokkaan pitäisi saada enemmän autoja mahdollisimman nopeasti. Athanassoulasin mukaan jo tänä vuonna nuorille kuljettajille on tarkoitus tarjota näyttöpaikkoja Rally1-kalustolla.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiinkin, että latvialaistoivo Martins Sesks kilpailee Puolan ja Latvian MM-ralleissa Ford Puma Rally1 -autolla, ja projektissa on taustalla myös rallin MM-sarjan promootioyhtiö.

Lue lisää: Rallin EM-sarjassa säkenöinyt kuljettaja saa historiallisen mahdollisuuden MM-sarjan puolella – ei ollut uskoa korviaan

Athanassoulas kertoi odottavansa, että syyskuussa järjestettävässä Akropolis-rallissa voitaisiin nähdä kaksinumeroinen määrä Rally1-autokuntia. Nykyisin MM-ralleissa on tyypillisesti vain kahdeksan Rally1-autoa.

FIA:n maailman moottoriurheiluneuvoston on määrä lyödä lukkoon kesäkuussa ensi vuoden säännöt. FIA:ssa luotetaan, että sääntöluonnostelmat pystytään toimittamaan toukokuussa MM-sarjan valmistajille ennen neuvoston kokousta.

– Meidän täytyy löytää harmonia valmistajien kanssa, ja mielestäni emme ole kaukana siitä, FIA:n urheilupomo Andrew Wheatley kertoi.

Wheatleyn mukaan FIA ja valmistajat yrittävät nyt päästä sopuun jonkinlaisesta kompromissiratkaisusta.

– Meillä on kaikki vaihtoehdot pöydällä. Tiedämme, mikä tavoitteena on, Wheatley muotoili.

Lähteet: Powerslide Blog, Autosport

Lue myös nämä