Nämä viisi lupausta taistelevat paikasta MM-ralliin – edessä kovat testit

Miika Hokkanen

Tulevaisuuden Tähti -kilpailu tuli päätökseensä rallin SM-sarjan viidennessä osakilpailussa Kouvolassa. Samalla selvisi se, ketkä viisi kuljettajaa kamppailevat kisapaketista Suomen MM-ralliin.

Kaikki SM3-luokan viiden kärjessä Kouvolan jälkeen olevat kuljettajat täyttävät kriteerit ja heidät kutsutaan Vierumäellä järjestettävään valintakokeeseen. Viisikon muodostavat pistejärjestyksessä Emil Lindholm (77 pistettä), Miika Hokkanen (77), Taisko Lario (52), Jussi Lindberg (46) ja Olli Pollari (44).

Viisikosta Hokkanen pääsi valintakokeeseen myös viime vuonna, mutta silloin kilpailun voiton vei Juuso Nordgren.

Keskiviikkona 14. kesäkuuta alkavissa testeissä kuljettajat laitetaan ensimmäiseksi pari tuntia kestäviin psykologisiin testeihin. Tämän jälkeen siirrytään päivän toiseen vaiheeseen, jossa analysoidaan puolestaan kuljettajien ennakkotutustumistaitoja.

Testissä ajetaan yksi tieosuus kahteen kertaan ja kuljettajan tehtävänä on kertoa vieressään istuvalle kartanlukijalle, kuinka tietä tulisi ajaa kilpailuolosuhteissa. Testissä havainnoidaan kuljettajan taitoa lukea tietä ja kuvailla sitä niin, että sen voisi ajaa kilpailussa mahdollisimman suurella nopeudella. Lisäksi tarkkaillaan kuljettajan ja kartanlukijan välistä yhteistyötä. Ennakkotutustumista valvoo MM-ralleistakin tuttu kartanlukija Mikko Markkula.

Torstaina ohjelma jatkuu fyysisillä testeillä sekä haastatteluilla, jossa kuljettajat pääsevät vastaamaan median kysymyksiin niin suomeksi kuin englanniksi.

Fyysisissä testeissä mitataan muun muassa maksimaalista hapenottokykyä soutuergometrillä sekä reaktio- ja koordinaatiokykyä monipuolisilla menetelmillä. Lisäksi kuljettajille suoritetaan lihaskuntotestit.

Torstaina myös selviää, kuka valintakoeviisikosta voittaa itselleen täydellisen ajopaketin heinäkuun 27.-30. päivä ajettavaan Suomen MM-osakilpailuun.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja