Kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier otti tuntumaa uuteen työkaluunsa Toyota Yaris WRC:hen puolitoista viikkoa sitten Etelä-Ranskassa.
Tulevalla rallin MM-sarjan kaudella ajetaan viisi kaukorallia, kun WRC-autot nähdään Meksikossa, Argentiinassa, Keniassa, Uudessa-Seelannissa ja
Rallin Euroopan mestaruuden tänä vuonna voittanut Chris Ingram tavoittelee ensi kaudeksi paikkaa rallin MM-sarjasta. Brittikuljettaja
Kalle Rovanperästä tulee tammikuussa historian nuorin tehdaskuljettaja rallin MM-sarjan pääluokassa, kun hän starttaa Monte Carlon
Craig Breen ajatteli vuoden 2018 lopussa, että hänen uransa rallimaailman huipulla saattaa olla kokonaan ohi.
Espanjalaislehti Marcan rallitoimittaja Nacho Villarin kirjoittaa aviisin verkkosivuilla auki mielenkiintoisen tarinan Ott Tänakin kohuloikasta Toyotalta
Kalle Rovanperän ensimmäiseen MM-ralliin WRC-autolla on aikaa enää reilu kuukausi. Rovanperän kaksivuotinen sopimus Toyotan WRC-tiimin
Teemu Suninen ja Esapekka Lappi saattavat ajaa tallikavereina rallin MM-sarjassa kaudella 2020. M-Sport Ford on
Rallicrossin parista paremmin tunnettu 17-vuotias Sami-Matti Trogen vaihtaa radat pikataipaleisiin. Lohjalainen ajaa ensi vuonna rallin
Rallimaailman katseet kiinnittyvät ensi kaudella Toyotan nuoreen superlupaukseen Kalle Rovanperään. Nuori puuppolalainen teki odotetusti sopimuksen