Suomen MM-rallin järjestäjät ovat julkistaneet reitin ensi kesänä ajettavaan kilpailuun.
Kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti viime viikolla mullistavista sääntöehdotuksista, joita on kaavailtu rallin MM-sarjaan ensi vuodesta eteenpäin.
Legendaarinen Safari-ralli palaa tällä kaudella rallin MM-sarjassa vanhalle paikalleen maaliskuulle.
Rallin MM-sarjan Rally1- ja Rally2-luokan autojen teknisiin sääntöihin tulee isojakin muutoksia, mutta valmistajat odottavat vielä tarkempia tietoja Kansainväliseltä autoliitolta FIA:lta.
Teemu Suninen on pistänyt Hyundain Rally2-kaluston kovaan koetukseen.
Viime viikolla Kansainvälisen autoliiton FIA:n alaisuudessa toimiva WRC-työryhmä löi melkoisen uudistuspaketin pöytään rallin MM-sarjan suhteen.
Rallin MM-sarja tulee kokemaan isoja uudistuksia lähivuosina.
Rallin MM-sarjassa on lähivuosina luvassa melkoinen mullistus, sillä kansainvälinen autoliitto FIA ilmoitti tällä viikolla isoista muutoksista.
Korealaisvalmistaja Hyundai on ilmoittanut, että se on mukana tänä vuonna legendaarisessa Pikes Peak -kilpailussa.
Rallin MM-sarjan pääluokan tulevaisuus on ollut suuri puheenaihe viime päivinä. Samaan aikaan myös kauden 2025 kilpailukalenteri alkaa muodostua taustalla.