Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kuvailee reittiä jopa yhdeksi kaikkien aikojen parhaista. Reitiltä löytyy Keski-Suomen ralliteille tyypillistä vauhtia tutuilla suosikkierikoiskokeilla. Samalla on kuitenkin onnistuttu löytämään vielä MM-rallissa ajamatontakin tietä.
Kaikkiaan 61 prosenttia reitistä on muuttunut viime vuodesta ja 12 prosenttia on aivan uutta tietä, jota ei ole ajettu MM-rallin modernilla aikakaudella vuoden 1997 jälkeen. Erikoiskoekilometrejä kertyy noin 305.
Suomen MM-rallin kilpailuviikko starttaa jo keskiviikkona 1. elokuuta, kun kilpailijat lähetetään matkaan lähtöseremonialla Jyväskylän satamassa. Torstaiaamuna ajetaan testierikoiskoe, joka palaa nyt Ruuhimäen hypyille. Ruuhimäen loikista nautitaan myös itse kisassa, sillä erikoiskoe on perjantain kisaohjelmassa.
Torstaina ajetaan kilpailun ensimmäinen erikoiskoe Jyväskylän kaupungin sykkeessä Harjulla. Harjun kaupunkierikoiskokeelle palataan myös perjantaina, kisan pisimmän päivän päätteeksi.
Perjantai koostuu neljästä kahteen kertaan ajettavasta erikoiskokeesta: Laukaa, Saarikas, Myhinpää ja Ruuhimäki. Päivä viimeistellään Harjulla.
Äänekosken itäpuolella sijaitseva Saarikas on aivan uusi tuttavuus MM-rallissa. Se on ollut aiemmin käytössä kansallisessa rallissa, mutta ei silloinkaan aivan tässä muodossa. Myös tutut erikoiskokeet ovat saaneet reittitiimin käsittelyssä hieman uutta ilmettä.
Lauantaina ajetaan kolme erikoiskoetta kahteen kertaan Jämsän suunnalla: Västilä, Päijälä sekä erikoiskokeiden kuningas Ouninpohja, nyt pitkänä 33 kilometrin versiona. Viimeksi Ouninpohja on ajettu tässä muodossa, mutta vastakkaiseen suuntaan, vuonna 2016.
Sunnuntain sprinttipäivän pisteet jaetaan kahden tuplattavan erikoiskokeen, Sahloinen-Moksi ja Laajavuori, tulosten mukaan. Laajavuoren erikoiskoe toimii toisella ajokerralla myös kilpailun päättävänä Power Stagena.
– Olen vilpittömästi sitä mieltä, että tämä poikkeuksellinen ”All-in” -reittimme on yksi parhaista koskaan. Olemme kuunnelleet eri tahoja ja pyrkineet toteuttamaan kaikki mahdolliset toiveet. Sitä kautta on koottu reitti, joka menestyksellisesti yhdistää perinteet ja innovaation, kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kertoo.
– Mukana on nimekkäitä, tuttuja erikoiskokeita, mutta niin vaan vielä löytyy mukaan uuttakin ja aivan tässä lähellä Jyväskylää. Erikoiskokeet on ryhmitelty niin, että yleisö pääsee nauttimaan Keski-Suomen parhaista ralliteistä mahdollisimman helposti, hän lisää.
Suomen MM-rallin aikataulu:
Keskiviikko 31.7.2024 19.00 Lähtöseremonia: Jyväskylän satama Torstai 1.8. 10.01 Testierikoiskoe: Ruuhimäki 19.05 EK1: Harju 1 (3,48 km) 19.40 Huolto A: Paviljonki (15 min, flexi) Perjantai 2.8. 08.13 EK2: Laukaa 1 (18,00 km) 09.20 EK3: Saarikas 1 (15,50 km) 10.35 EK4: Myhinpää 1 (15,51 km) 12.05 EK5: Ruuhimäki 1 (7,76 km) 13.27 Huolto B: Paviljonki (40 min) 15.10 EK6: Laukaa 2 (18,00 km) 16.17 EK7: Saarikas 2 (15,50 km) 17.32 EK8: Myhinpää 2 (15,51 km) 19.05 EK9: Ruuhimäki 2 (7,76 km) 20.05 EK10: Harju 2 (2,01 km) 20.40 Huolto C: Paviljonki (45 min, flexi) Lauantai 3.8. 09.05 EK11: Västilä 1 (18,94 km) 10.05 EK12: Päijälä 1 (20,19 km) 11.05 EK13: Ouninpohja 1 (33,00 km) 13.10 Huolto D: Paviljonki (40 min) 15.35 EK14: Västilä 2 (18,94 km) 16.35 EK15: Päijälä 2 (20,19 km) 17.35 EK16: Ouninpohja 2 (33,00 km) 19.30 Huolto E: Paviljonki (45 min, flexi) Sunnuntai 4.8. 08.55 EK17: Sahloinen-Moksi 1 (14,40 km) 10.05 EK18: Laajavuori 1 (4,19 km) 11.17 EK19: Sahloinen-Moksi 2 (14,40 km) 13.15 EK20: Laajavuori 2 (8,53 km) *Power Stage 15.00 Maali/Podium: Paviljonki