Rallin MM-sarjassa toisena oleva Thierry Neuville koki kovia Belgiassa ajettavassa Ypres-rallissa. Belgialaiskuljettaja Neuville täräytti ulos
Rallilupaus Teemu ajaa ensimmäisen kilpailunsa WRC-kalustolla ensi viikon Puolan MM-rallissa. Suninen on kilpaillut tällä kaudella
Tommi Mäkisen päälliköimä Toyotan rallitiimi lähtee jahtaamaan hyvää tulosta viikon kuluttua ajettavassa Puolan MM-rallissa. Toyotan
Suomalaisella ralliautoilulla pyyhkii nyt hyvin, kun laji on vahvassa nosteessa ja mielenkiintoisia nuoria kykyjä on
Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Carlos Sainz muistetaan 1990-luvulta Juha Kankkusen ja Tommi Mäkisen kovana kilpakumppanina. Sainzin
Yleisradio on tällä viikolla uutisoinut, että Suomen MM-rallissa tullaan varautumaan mahdolliseen terrori-iskuun. Jyväskylän kävelykatu on
Rallin MM-sarjassa toisella sijalla majaileva Thierry Neuville ei malta huilata tiiviistä kisakalenterista huolimatta. Tällä viikolla
Jari Huttunen pääsee lähtöviivalle reilun kuukauden kuluttua ajettavassa Suomen MM-rallissa. GRX-talli on hankkinut Huttuselle Neste
Malesialainen autovalmistaja Proton suunnittelee paluuta rallin pariin. Brittiläinen MEM valmistelee parhaillaan kilpuria Protonin Iriz-mallista. Proton
Saksalainen konkarikuljettaja Armin Kremer pääsee kilpailemaan kotimaansa MM-rallissa WRC-autolla. Kremer kaasuttelee elokuussa Mosel-jokilaaksossa Ford Fiestalla.