MM-ralli on aina nauttinut valtavasta suosiosta Pohjois-Portugalissa, minne osakilpailu palasi vuodeksi 2015. Viime vuodet kilpailun keskuspaikkana on toiminut Porton kupeessa sijaitseva Matosinhosin kaupunki.
Viime viikonlopun kilpailu keräsi yhteensä yli 800 000 katsojaa erikoiskokeille ja huoltoalueelle. Lähellekään vastaavanlaisia lukemia ei ylletä esimerkiksi Suomen MM-rallissa, joka on niin ikään suosittu kilpailu niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin rallifanien keskuudessa.
Portugalin rallin kohokohtiin kuuluu Fafen klassikkopätkä, joka tänäkin vuonna ajettiin kilpailun päättäneenä Power Stage -erikoiskokeena. Kansainvälisen autoliiton FIA:n turvallisuusdelegaatti Michele Mouton näki itse, kuinka paljon kansaa oli vaeltanut pätkälle seuraamaan sorarallin huipennusta.
– Näin ennennäkemättömän suuren yleisömäärän Portugalin rallin erikoiskokeilla, erityisesti Fafessa.
– Yleisömeri molemmin puolin ikonista hyppyä ennen maalia oli todella vaikuttava. Tyypillisesti odotamme noin 100 000 katsojaa 11 kilometrin matkalle, mutta tänä vuonna heitä näytti olevan vielä enemmän, Mouton kuvaili MM-sarjan nettisivujen mukaan.
Myös Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala pääsi kokemaan, kuinka suuresta suosiosta ralliautoilu nauttii alueella.
– Jopa minä voin tuntea itseni vanhaksi tähdeksi, sillä ihmiset kysyvät nimikirjoituksia ja kuvia kanssani, Latvala veisteli.
– Se on upeaa. Täällä on ainutlaatuista intohimoa rallia kohtaan. Jos meillä ei ole tällaisia ihmisiä, meillä ei ole intohimoa.
MM-ralli on yksi Portugalin suurimmista tapahtumista, jonka talousvaikutukset ovat alueelle noin 60 miljoonaa euroa.
Viikonloppuna ajetun kilpailun aikana ilmoitettiin, että Portugali pysyy rallin MM-sarjan kalenterissa ainakin vuoteen 2026 saakka.