Norjalaiskuljettaja Mads Östberg toivoo, että Suomen MM-rallin loistava tulos takaa hänelle täysipäiväisen tallipaikan ensi kaudelle.
Östbergille avautui yllättäen kesken kauden paikka Citroenille, kun ranskalaistiimi antoi kenkää Kris Meekelle kesällä. Viime viikonloppuna Suomen sorilla Östberg oli ainoa kuljettaja, joka pystyi taistelemaan Toyota-kuljettajia vastaan.
Östberg väänsi perjantaina tiukasti kärjessä Toyotan Ott Tänakia vastaan, mutta lauantaina virolaiskuljettaja karkasi Citroen-pilotilta. Kisan lopussa Östberg kamppaili toisen Toyota-kuljettajan Jari-Matti Latvalan kanssa, jonka hän pystyi pitämään takanaan.
Toiseksi sijoittunut Östberg pääsi sunnuntaina palkintokorokkeelle lähes kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen.
– Sanoisin, että tämä on elämäni tärkein saavutus. Toivon, että olen nyt palannut pysyvästi WRC:hen. Olen kulkenut pitkän matkan takaisin tänne ja olen paiskinut kovasti töitä kulisseissa, Östberg kertoi Autosportin mukaan.
– Vuosi 2016 oli aallonpohja minulle, mutta tilanne kääntyi siitä. Olin tyytyväinen kauteen 2017, se osoitti minulle kilpailutasoni ja antoi minulle uutta kunnioitusta lajia kohtaan.
Östberg ajoi viime kaudella MM-ralleissa yksityistiiminsä väreissä Fordin WRC-kalustolla, mutta hän ei saanut täksi vuodeksi riittävää rahoitusta ajaa säännöllisesti MM-sarjassa. Citroen antoi hänelle kolme MM-rallia kattavan sopimuksen ja lopulta norjalaiselle aukesi tallipaikka Kris Meeken potkujen jälkeen.
– Kotona oleminen antoi minulle lisää kunnioitusta ja se näytti minulle, kuinka paljon tämä laji merkitsee minulle. Se satuttaa todella paljon, kun menettää jotain, mitä on saanut tehdä. Sen vuoksi taistelin takaisin tänne.
– Sain muutaman tilaisuuden ja käytin ne hyväkseni. Olen erittäin ylpeä siitä. Tuntuu luonnolliselta olla takaisin Citroenilla – se on kuin toinen koti minulle, Östberg kuvaili.