Historian ensimmäinen Chilen MM-ralli rävähtää kunnolla käyntiin perjantai-iltapäivänä Suomen aikaa. Chilessä ajetaan kaikkiaan 16 soraerikoiskoetta,
Chile isännöi ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan osakilpailua tulevana viikonloppuna. WRC-tähdet ovat kovan haasteen edessä tehdessään
Citroenin Esapekka Lapin alkukausi rallin MM-sarjassa on ollut kaksijakoinen. Ruotsista napsahti komea toinen sija, mutta
Chile isännöi ensimmäistä kertaa historiassaan rallin MM-sarjan osakilpailua ensi viikolla. Chile on tämän kauden ainoa
Rallin MM-sarjassa ajetaan kaksi osakilpailua peräkkäin Etelä-Amerikassa. Viime viikolla kurvailtiin Argentiinassa ja ensi viikolla on
Citroenin Esapekka Lappi rysäytti rajusti ulos Argentiinan MM-rallissa lauantaina. C3 WRC meni niin sanotusti lunastuskuntoon,
Sebastien Ogierin vauhti ei ollut odotetulla tasolla viikonloppuna ajetussa Argentiinan MM-rallissa. Tästä huolimatta kuusinkertainen maailmanmestari
Jari-Matti Latvala sai positiivisen päätöksen viikonloppuna ajettuun Argentiinan MM-ralliin. Latvala oli perjantain jälkeen kilpailussa vasta
Hyundain Thierry Neuville kasvatti hieman MM-pistejohtoaan voitettuaan viikonloppuna ajetun Argentiinan MM-rallin. Neuville otti kilpailussa voiton
Jari-Matti Latvala oli lähellä napata täydet lisäpisteet Argentiinan MM-rallin päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta, mutta kuusinkertainen