Rajusti ulos ajanut Esapekka Lappi saa uuden kilpurin Chileen – ”Tuemme häntä 200-prosenttisesti”

Pierre Budar
Pierre Budar. Kuva: Citroen Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Citroenin Esapekka Lappi rysäytti rajusti ulos Argentiinan MM-rallissa lauantaina. C3 WRC meni niin sanotusti lunastuskuntoon, eikä pieksämäkeläinen voinut jatkaa kilpailua Ralli2-säännön turvin.

Lapin iso tärsky aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa Citroenin tiimille, sillä ranskalaiset joutuvat lähettämään nopeasti uuden kilpurin Euroopasta, jotta se ehtii perille ennen ensi viikolla ajettavaa Chilen MM-rallia. Ennalta arvioitiin, että jos auton romuttaa pahasti Argentiinassa, voi myös upouusi Chilen kisa jäädä kokonaan ajamatta.

Citroenin tallipomo Pierre Budar kuitenkin vahvistaa, että Lappi saa uuden auton Chileä varten.

– Ensinnäkin haluan sanoa, että me lähetämme Chilleen Esapekalle ja Jannelle (Ferm) toisen C3:n. Heillä on kokonaan uusi auto siihen kisaan. Vaikka aikaa on vähän, niin me ehdimme myös työskennellä auton kanssa, jotta saamme mahdollisimman hyvät säädöt rallia varten, Budar sanoo tallin tiedotteessa.

Lappi kertoi, että ennen ulosajoa hän oli kärsinyt rengasrikon, joka vaikeutti ajamista. Budar korostaa, että vaikka alkukausi on ollut Lapille hankala, on tiimi täysin suomalaisen takana.

– Viikonloppu oli meille kaiken kaikkiaan rankka, emmekä voi olla siihen tyytyväisiä. Meillä puuttui vauhtia, vaikka saimmekin kolmannen sijan sekä täydet pisteet Powerilta. Se oli kuitenkin lähinnä Sebastienin (Ogier) ja Julienin (Ingrassia) ansiota, Budar toteaa.

– Esapekka ja Janne olisivat ansainneet ajaa maaliin asti, jotta he olisivat saaneet lisää kokemusta. Ehkä heidän pitää jatkossa käsitellä rengasrikko eri tavalla. Olemme kuitenkin 200-prosenttisesti heidän takanaan, jotta he pääsevät taas oikeille raiteille Chilessä.

Lappi sijoittui Ruotsin rallissa komeasti toiseksi, joka tuonee mukavasti työrauhaa.

– Ei sellaisia tuloksia tehdä sattumalta. Hän opettelee vielä uutta tiimiä ja uutta autoa. Se voi ottaa aikaa. Me teemme kaikkemme hänen puolestaan, Budar summaa WRC.comin verkkosivuilla.

Katso alta koostevideo Argentiinan MM-rallin huippuhetkistä!

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,260547″ floating=”1″ ap mute]

 

Lue myös nämä