Pääseekö Jari-Matti Latvala juhlimaan historiallisessa MM-rallissa?

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Chile isännöi ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan osakilpailua tulevana viikonloppuna. WRC-tähdet ovat kovan haasteen edessä tehdessään hypyn tuntemattomaan.

Ennakkoon Chilen sorakisan on kuvailtu muistuttavan Walesin ja Australian ralleja. Ennen rallin starttia on kuitenkin vaikeaa ennustaa, kuinka paljon lähtöpaikalla on merkitystä Tyynenmeren tuntumassa sijaitsevilla metsäteillä.

Hyundain Thierry Neuville vankisti MM-johtoaan voitettuaan edellisen osakilpailun Argentiinassa. Belgialainen hyötyi siitä, että Argentiinan rallin avauspäivä ajettiin sateessa, minkä vuoksi Hyundai-kuskin ei tarvinnut aurata irtosoraa reitiltä. Neuville kuuluu suosikeihin myös Chilessä, mutta hänen viikonloppunsa määrittyy jo perjantaina, jolloin hän on jälleen ensimmäisenä autona erikoiskokeilla.

MM-sarjan kakkonen Sebastien Ogier ja pistekolmonen Ott Tänak yrittävät kaventaa Neuvillen johtoa kauden kuudennessa rallissa. Toyotalla kisaava Tänak on jälleen kisan suurin ennakkosuosikki kuten hän oli ennen Argentiinan ralliakin, jossa hänen menonsa pysähtyi sähkövikaan. Citroen-kuljettaja Ogier venyi Argentiinassa kolmanneksi, vaikkei hän ollut täysin tyytyväinen autoonsa kisan aikana.

Mitä mieltä kuljettajat ovat historian ensimmäisestä Chilen MM-rallista? Katso alta ennakkovideo rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,261892″ floating=”1″ ap mute]

 

Brittikuljettajat Kris Meeke ja Elfyn Evans tavoittelevat huippusijoja Chilessä. Meeke oli lähellä Toyota-uransa ensimmäistä palkintokorokepaikkaa Argentiinassa, mutta haaveet kuohujuomasta sulivat päätöserikoiskokeen rengasrikkoon. Tällä kaudella kaksi kolmossijaa napanneelle Evansille sopii varmasti se, että Chilessä ajetaan Walesin rallia muistuttavilla metsäteillä.

Latvalan ensimmäinen tavoite täyttyi

Toyotan Jari-Matti Latvala linjasi ennen Etelä-Amerikan kiertuetta, että Argentiinassa hän haluaa saada lisää luottoa ajamiseensa ja Chilessä on aika ottaa kunnon sijoitus. Ensimmäinen tavoite täyttyi pari viikkoa sitten, kun Latvala ajoi viidenneksi Argentiinassa. Suomalaiskuljettajan vauhti oli kohdallaan rallin kahtena viimeisenä päivänä, jolloin hän oli koko porukan toiseksi nopein kuljettaja. Parhaimmillaan Latvala voi taistella jopa voitosta Chilessä – varsinkin jos lähtöpaikka MM-kärjen takana tuo hänelle hyötyä rallin avauspäivänä perjantaina.

Citroenin Esapekka Lappi ja Fordin Teemu Suninen lähtevät haastajina Chileen. Lapilla on takana yksi hänen uransa pahimmista ulosajoista, joka sattui Argentiinan rallin avauspäivänä. Chilessä Lapille lienee tärkeintä se, että hän löytää hyvän ajorytmin viikonlopun aikana. Seitsemänneksi Argentiinassa sijoittunut Suninen hakee jälleen tasaista suoritusta.

– Olen varma, että tykkään tästä rallista. Luulen, että kärkikolmikko menee omilla teillään, mutta sen jälkeen on hyvin tasaista, Suninen tuumaa.

Chilen MM-ralli käynnistyy perjantai-iltapäivänä kello 15.00 Suomen aikaa. Kilpailun voittaja on selvillä sunnuntai-iltana.

Veikkauksen Voittajavedon pelikohteisiin pääset tästä.

Chilen MM-rallin kuumimmat suosikit:

1. Ott Tänak

Yllätys, yllätys – Toyotan virolaistähti starttaa suurimpana suosikkina tähänkin ralliin. Argentiinassa sähkövika pudotti Tänakin voittokamppailusta, ja Korsikalla rengasrikko sysäsi hänet pois kärkipaikalta. Vauhtia siis piisaa, jos vastoinkäymisiä ei tule eteen.

2. Sebastien Ogier

Ogierin ja hänen ohjastamansa Citroenin iskukyky on pieni arvoitus. Ogier soimasi autoaan Argentiinan rallin jälkeen, joten nähtäväksi jää, miten hyvin C3 WRC -ajokki sopii chileläisille sorateille. Kuusinkertaisen maailmanmestarin suoritusvarmuus on kuitenkin sillä tasolla, että vaikkei alla kilpailukykyisin menopeli, hän voi olla podiumilla kisan lopussa.

3. Thierry Neuville

Neuville varmasti toivoisi sateita rallin avauspäivälle kuten Argentiinassakin, sillä hänellä on jälleen edessään epämieluisa tehtävä ajaa ensimmäisenä läpi soraerikoiskokeet perjantaina. Jos pätkät ovat kuivia, Neuville saattaa menettää tuntuvastikin aikaa takana starttaaviin nähden. Kaksi edellistä osakilpailua voittanut Neuville on osoittanut alkukauden kisoissa, että hänen perustasonsa on korkealla – tästä kertoo neljä palkintosijaa viidessä rallissa.

4. Kris Meeke

Toyotalle täksi kaudeksi siirtyneelle Meekelle olisi suonut palkintosijan Argentiinassa, mutta kumin puhkeaminen pudotti pohjoisirlantilaisen neljänneksi aivan viimeisillä erikoiskokeilla. Meekellä oli kisan aikana muitakin ongelmia, mutta siitä huolimatta hän taisteli kärkisijoista. Parhaimmillaan Meeke voi olla jopa aivan kärkikahinoissa.

5. Jari-Matti Latvala

Argentiinan MM-rallin viimeisinä päivinä pätkillä nähtiin sellainen Latvala, jota ei ole liiemmin näkynyt tämän vuoden puolella. Otteista huokui sopiva yhdistelmä rentoutta, päättäväisyyttä ja kilpailukykyä – ja kellokin tykkäsi. Jos Latvala on saanut siirrettyä saman fiiliksen rajan länsipuolelle Chileen, edellytykset ovat vaikka mihin. Voisiko tästä tulla Latvalan viikonloppu? Tai edes kauden ensimmäiset palkintokorokejuhlat tuurilaiselle?

6. Elfyn Evans

Argentiinassa Evans teki alokasmaisen virheen, joka johti ulosajoon. Evans lukeutuu kuitenkin alkukauden positiivisiin yllättäjiin. Chilen olosuhteet sopinevat walesilaiselle, joten Ford-kuljettaja voi olla hyvinkin korkealla tässä rallissa.

Kilpailun kärkikolmikkoa voi pelata Veikkauksen Supertriplassa, jonka peliaika päättyy perjantaina kello 14.58 ennen avauserikoiskoetta.

Veikkauksen Voittajavedon pelikohteisiin pääset tästä.

Artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

Lue myös nämä