Skoda-kuljettaja Juha Salon valmistautuminen rallin SM-sarjan kesäkauden avaukseen sujui viime vuoden tyyliin voittoisasti.
Toisen polven kilpa-autoilija Suvi Jyrkiäinen jättää toistaiseksi rata-autoilun ja siirtyy rallin SM-sarjaan.
Laukaalainen Roope Korhonen lähtee rallin SM-sarjan kesäkauden avaukseen hakemaan luokkavoittoa.
Rallin kotimainen kesäkausi korkattiin lauantaina Rengas Turku -rallilla, joka toimi SM-sarjan kuljettajille hyvänä lämmittelynä ennen ensi viikonlopun Länsirannikon SM-rallia.
Rallin SM-sarja jatkuu ensi viikolla, kun pisteistä ajetaan Länsirannikon SM-rallissa Varsinais-Suomessa.
Rallin SM-sarjaan kuuluva Pohjanmaa-ralli saa kansainvälisen tuulahduksen kesäkuussa.
Suomalaisen autourheilun kattojärjestö AKK on julkaissut alustavan kisakalenterin vuodelle 2023 kaikkien sarjojensa osalta.
Rallin SM-sarjan talvikauden päätöskisa ajettiin viikonloppuna Kuopion maisemissa.
Viima kaudella rallicrossin MM-sarjassa ajanut Jesse Kallio saavutti kolmannen sijan SM4-luokasta Kuopiossa.
Kokeneen Juha Salon kolmas tila Kuopion SM-rallissa vaihtui hylkäykseen.