SM-rallin yhteydessä ajetaan kansainvälinen kisa – uutuutena myös kaupunkierikoiskoe

Rallin SM-sarjaan kuuluva Pohjanmaa-ralli saa kansainvälisen tuulahduksen kesäkuussa.
Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa on voittanut Pohjanmaa-rallin neljästi. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Pohjanmaan SM-rallissa ajetaan myös pohjoismaisen rallisarjan, Scandinavian Rally Trophyn pisteistä. Pohjoismaiden mestaruussarja on osa Kansainvälisen autoliiton FIA:n alaista European Rally Trophy -sarjaa.

Sarjan ohjelmassa on kaikkiaan kolme osakilpailua: kausi käynnistyy toukokuun lopulla Etelä-Ruotsissa, toinen osakilpailu ajetaan Seinäjoella ja päätöskisa Tanskassa syyskuussa.

European Rally Trophyssa on kuusi alueellista sarjaa, joiden parhaat kuljettajat kilpailevat toisiaan vastaan kauden päättävässä finaalikisassa Saksassa marraskuun alussa. Pohjanmaa-rallin oli tarkoitus kuulua sarjaan jo viime vuonna, mutta tuolloin koronapandemia perui suunnitelmat.

Pohjanmaa-rallissa nähdään toinenkin uudistus, kun Seinäjoen keskustassa ajetaan kaupunkierikoiskoe. Urheilutalon kupeesta starttaava yleisöpätkä kulkee Kyrönjoen maisemissa.

– Lyhyt ja ytimekäs erikoiskoe sisältää sekä asvalttia että soraa ja tarjoaa varmasti haasteita kuljettajille. Erikoiskoe palvelee erityisesti katsojia loistavan sijaintinsa ansiosta, kisajärjestäjien tiedotteessa kerrotaan.

Pohjanmaan SM-ralli
Yleisöerikoiskokeen reittikartta.

Pohjanmaa-rallin huoltoalue sijaitsee tuttuun tapaan Rengastien Autotarvike Oy:n pihapiirissä. Kilpailun lähtö- ja maaliseremoniat järjestetään Seinäjoen keskustassa viime vuoden tapaan.

Pohjanmaa-ralli järjestetään 17.-18. kesäkuuta. Kilpailussa ajetaan kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta, joille kertyy yhteismittaa 130 kilometriä.

Lue myös nämä