Roope Korhonen voitto mielessä Länsirannikon SM-ralliin – ”Muuta tavoitetta ei voi olla”

Laukaalainen Roope Korhonen lähtee rallin SM-sarjan kesäkauden avaukseen hakemaan luokkavoittoa. 
Roope Korhonen
Roope Korhonen. Kuva: Jani Salonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Korhonen pitää SM3-luokassa piikkipaikkaa hallussaan ja tämän myötä mies ilmoittaa vain ykköspaikan kelpaavan kilpailun päätteeksi.

-Mitä sitä kiertelemään, kun tilanne luokassa on se, ettei reitille starttaa kuin kaksi autokuntaa. Harmillista se toki on, mutta ei se tahtia haittaa. Vedetään yhtälailla kuin aikaisemminkin, Korhonen sanoo tiedotteessa.

Rallin SM-sarjan talvikauden päätyttyä, Korhonen piipahti myös ensi kertaa rallihommissa ulkomailla, kun laukaalainen ajoi Rally of Nations kilpailussa Meksikossa. Kyseisessä kilpailussa Korhonen toimi Harri Rovanperän aisaparina ja nuorelle rallilupaukselle kilvanajo nimimiesten keskuudessa oli kova juttu.

– Olihan se melkoinen kokemus vetää Mitsubishi Evo9 -autolla nimimiesten keskuudessa, mutta kyllä siinä tuli ikävä R3-luokan nelikon rattiin. Ei noita autoja voi verrata millään tavalla, sen verran vanhaa kantaa Mitsu jo edustaa. Arvokkaita kilometrejä kuitenkin saatiin ja kun kulhot laitettiin päähän, niin se vedettiin mihin kyettiin, Korhonen kertaa.

Länsirannikon rallista Korhosella on hyviä muistoja, sillä edellisellä kerralla mies pääsi maistelemaan luokkajohtajan paikkaa ensimmäisen ajopäivän jälkeen. Vaikka tuolloin ei aivan voittoon asti vauhti riittänyt, niin perjantain asvalttiosuus nostattaa sekä Korhosen että kartanlukijana toimivan Anssi Viinikan tunnelmia.

– Jotenkin se vaan on makeeta, kun saadaan kahdella eri alustalla ajaa yhdessä kisassa. Pidämme kumpikin siitä. Se vain on kysymysmerkki, kuinka kovassa iskussa mahtaa Lauri Joona olla? Hänellä on kuitenkin kokonainen MM-ralli asvaltilta alla parin viikon takaa. Kovaa saa mennä, ettei Lauri lähde määrittämään järjestystä, Korhonen naureskelee.

Länsirannikon SM-ralli sisältää yhteensä yhdeksän erikoiskoetta, jotka ajetaan niin asvaltilla kuin soralla.

Lue myös nämä