Quantcast

Rallicrossista tuttu Jesse Kallio ensi kertaa podiumille rallin SM-sarjassa

Viima kaudella rallicrossin MM-sarjassa ajanut Jesse Kallio saavutti kolmannen sijan SM4-luokasta Kuopiossa.
Jesse Kallio
Jesse Kallio. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Siirtyminen rallicrossista ralliautoilun pariin on sujunut Kalliolta erinomaisesti, kun nuorukainen on alkukaudella ajanut nousujohteisesti ja lähestynyt kovatasoisen rallin SM-sarjan kärkeä.

Tämän talven lumilla ajettiin kolme SM-osakilpailua, joissa kaikissa Ford Fiestalla kilpaileva Kallio ja kartanlukija Toni Nuikka ovat yltäneet pohja-aikavauhtiin kaksivetoisten autojen SM4-luokassa.

Tulokaskuskin tuloskäyrä näyttää vahvasti ylöspäin, sillä avauskisan viidennen sijan jälkeen toisessa kisassa palkintopalli jäi lähelle neljännen sijan myötä.

– Tänä viikonloppuna Kuopiossa oltiin koko kisan ajan kamppailemassa sijoista 2-4. Kovasti saikin puristaa, että pystyin pitämään palkintosijan hallussa, kolmanneksi Kuopiossa sijoittunut Kallio kertaa tiedotteessa.

– Erityisen tyytyväinen olen siihen, että ratkaisevalla hetkellä venyin pohja-aikaan ja varmistin ralliuran ekan podiumsijan, rallicrossin kansainvälisillä areenoilla menestymään tottunut Kallio jatkaa.

Toinen sija jäi Kallion autokunnalta harmittavan lähelle, vain 2,9 sekunnin päähän. Edelle ehtivät vain Henri Hokkala ja Toni Herranen, jotka molemmat ovat saavuttaneet alkukaudella voitot SM4-luokasta.

– Tuloksetkin sen kertovat, että on tehty asioita oikein ja kehitystä on tapahtunut. Tästä on hyvä tilanne jatkaa hienolla fiiliksellä kohti kesäkautta, Kallio summaa.

Nyt edessä on reilun kahden kuukauden mittainen kevättauko. SM-sarjan kesäkausi käynnistyy Turun SM-rallin merkeissä 13.-14. toukokuuta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat