Kalle Rovanperä on toistaiseksi ainoa suomalaiskuljettaja, jolla on WRC-tallin kanssa sopimus kaudesta 2021. Toyota on
Rallin MM-kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Monzan legendaarisella moottoriradalla ja sen ympäristössä reilun kahden viikon kuluttua,
Virolaiskuljettaja Egon Kaur suuntaa rallin MM-sarjaan suomalaisen liikemiehen tukemana. Kaur hankki viime viikolla Volkswagen Polo
Ott Tänak haki viikonloppuna tuntumaa Hyundain WRC-autoon, kun hallitseva maailmanmestari osallistui Virossa järjestettyyn Kehala-ralliin. Tänak
Ruotsalainen Tom Kristensson on yksi kolmesta kuljettajasta, jolla on mahdollisuus voittaa rallin MM-sarjan JWRC-junioriluokan mestaruus
Robert Kubicalle tarjottiin mahdollisuutta kilpailla rallin MM-kauden päätöskilpailussa, mutta puolalaiskuljettaja kieltäytyi tilaisuudesta. Kubica osallistui edellisen
Brittiläinen M-Sport Ford julkisti perjantaina uuden Ford Fiesta Rally3 -autonsa. Kyseessä on uusi halvempi vaihtoehto
Norjalainen Ole Christian Veiby tekee debyyttinsä WRC-autolla MM-tasolla joulukuun alun Monzan rallissa. Veiby ajaa Monzassa
Rallin MM-sarjaa johtava Elfyn Evans toivoo, ettei Toyotan kuljettajakolmikkoon tule muutoksia ensi vuodeksi. Evansin ja
Rallin MM-sarjassa Fordeilla kilpaileva M-Sport-talli jättänee testit väliin myös ennen kauden päättävää Monzan MM-rallia. M-Sport