MM-sarjan kärkikikuski esitti toiveensa Sebastien Ogierille – ”En näe syitä, miksi haluaisin muutoksen”

Julien Ingrassia, Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Scott Martin
Julien Ingrassia (vas.), Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Scott Martin. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjaa johtava Elfyn Evans toivoo, ettei Toyotan kuljettajakolmikkoon tule muutoksia ensi vuodeksi.

Evansin ja Kalle Rovanperän Toyota-sopimukset kattavat myös kauden 2021. Kuusi kertaa maailmanmestaruuden voittaneen Sebastien Ogierin kontrahti on puolestaan katkolla vuoden lopussa.

Ogierin alkuperäisenä suunnitelmana oli pistää WRC-uransa pakettiin kauden 2020 lopussa. Koronavirus kuitenkin typisti kauden, minkä vuoksi Ogier on vihjaillut, että hän voisi jatkaa uraansa vielä vuodella. Tallipomo Tommi Mäkinen on kertonut aiemmin, että he neuvottelevat Ogierin kanssa jatkopaperista.

Lue myös: Sebastien Ogier antamassa Tommi Mäkiselle aikaisen joululahjan? – ”Molemmilla on selkeä tahtotila jatkaa”

– Olen enemmän kuin tyytyväinen, jos Seb jatkaa tallikaverinani. Olen nauttinut töiden tekemisestä hänen kanssaan jälleen tänä vuonna. Hän on erittäin nopea kuljettaja, me kaikki tiedämme sen. Mutta hän on myös erittäin kokenut ja todellinen ammattilainen, joka tietää, miten kaikista saa puristettua parhaan irti, Evans kehuu ranskalaistähteä Motorsport News -lehden haastattelussa.

– Meillä on tallissa erittäin hyvä tunnelma, ja me kaikki kolme kuljettajaa teemme hyvin töitä yhdessä. Sen vuoksi en näe mitään syitä, miksi haluaisin muutoksen tähän tilanteeseen. Olen enemmän kuin tyytyväinen, jos Seb pysyy tallissa. Toivon, että hän pysyy, walesilaiskuljettaja painottaa.

Evans ja Ogier kamppailevat keskenään mestaruudesta kauden päätösrallissa Monzassa joulukuun alussa. Evansilla on 14 pisteen etumatka Ogieriin, joten hänen ei tarvitse ajaa riskien rajoilla voitosta saavuttaakseen ensimmäisen MM-tittelinsä.

Katso alta kooste Sardinian MM-rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,352465″ ap mute]

 

Hyundain Thierry Neuvillella ja Ott Tänakilla on teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen, mutta se vaatisi täydellistä mahalaskua Toyota-tähdiltä Monzassa.

– Meillä ei ole ollut tallimääräyksiä koko vuoden aikana, enkä odota, että tilanne muuttuisi nyt. Sen (mestarin) pitäisi olla yksi meistä, jollei tielle tule mitään valtavia ongelmia. Tällä perusteella talli antanee meidän taistella vapaasti mestaruudesta, Evans luottaa.

Monzan MM-ralli on ohjelmassa 3.-6. joulukuuta, mutta kisa on yhä vaarassa peruuntua Pohjois-Italian vakavan koronatilanteen vuoksi.

Lue myös: Legendaarisesta F1-radasta tuli koronapotilaiden risteyspaikka – radalla pitäisi ajaa MM-ralli kolmen viikon kuluttua

Lue myös: WRC-tallipomolta huono uutinen suomalaiskuljettajilleen – ”Ei ole järkevää tuhlata isoja rahasummia”

Lue myös nämä