M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson paljasti Saksan MM-rallin yhteydessä, että suomalaislupaus Kalle Rovanperä ajaa mitä todennäköisimmin
Teemu Sunisen tunteet kävivät kuumina perjantain ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Saksan MM-rallissa. WRC2-luokan ajokkiin Saksassa palannut
Jari-Matti Latvala pääsi hyvään vauhtiin heti perjantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella Saksan MM-rallissa. Toyota-kuljettaja Latvala oli kolmanneksi
Taisko Lario aloitti urakkansa Saksan MM-rallissa myöhään torstai-iltana reilun kahden kilometrin yleisöerikoiskokeella Saarbrückenin kaupungissa. Lario
Saksan MM-ralli käynnistyi torstai-iltana Skoda-kuljettaja Jan Kopeckyn komennossa. WRC2-luokassa kilpaileva Kopecky järjesti yllätyksen lyötyään kaikki
Saksan MM-rallin syheröinen avauserikoiskoe koitui Citroenin Kris Meeken kohtaloksi. Meeke starttasi kisaan suurin odotuksin, mutta
Sebastien Ogier ja Sebastien Loeb saattavat ajaa samassa rallitiimissä ensi kaudella, uutisoi espanjalaislehti AS verkkosivuillaan.
Teemu Suninen palaa kahden WRC-autolla ajetun kilpailun jälkeen alkukaudelta tutun Fordin rattiin. Edessä on vielä
Rallin MM-sarjaa on takana yhdeksän osakilpailua ja edessä enää neljä. Pistejohdossa porskuttaa Hyundain Thierry Neuville
Saksan MM-rallin reitti on uudistunut täksi vuodeksi rajusti. Myös rallin pääpaikka on vaihtunut Trierin kaupungista