Rallin MM-sarjassa toisella sijalla majaileva Thierry Neuville ei malta huilata tiiviistä kisakalenterista huolimatta. Tällä viikolla
Jari Huttunen pääsee lähtöviivalle reilun kuukauden kuluttua ajettavassa Suomen MM-rallissa. GRX-talli on hankkinut Huttuselle Neste
Malesialainen autovalmistaja Proton suunnittelee paluuta rallin pariin. Brittiläinen MEM valmistelee parhaillaan kilpuria Protonin Iriz-mallista. Proton
Saksalainen konkarikuljettaja Armin Kremer pääsee kilpailemaan kotimaansa MM-rallissa WRC-autolla. Kremer kaasuttelee elokuussa Mosel-jokilaaksossa Ford Fiestalla.
Toivakassa kaasuteltiin lauantaina F-rallisarjan osakilpailu, jossa oli mukana muhkeat 200 autokuntaa. Voittoon yleisessä sarjassa kaasutteli
EPUA:n Jari-Matti Tiilikka voitti viikonloppuna Toivakassa ajetun F-rallisarjan osakilpailun yleisen luokan. Tiilikka nappasi niukan ykköstilan
Teinisensaatio Kalle Rovanperä on noussut rytinällä rallimaailman yhdeksi kuumimmista nimistä. Nuorukainen on kiertänyt tänä vuonna
Emil Lindholm valittiin torstaina AKK:n Tulevaisuuden tähti -kilpailun voittajaksi. Nuorukainen johtaa SM-sarjan SM3-luokkaa, vaikka Lindholm
Olli Pollari kuuluu nuoreen suomalaiseen rallisukupolveen, joka hamuaa kynsin ja hampain tietään huipulle. Yrittäjiä riittää
Esapekka Lappi osoitti mahtavaa vauhtia Sardinian rallissa kellottamalla lukuisia pohja-aikoja. Meno huipentui lopulta sunnuntaina ajetun