Nuoren rallilupauksen Kalle Rovanperä kiireinen kausi jatkuu tänä viikonloppuna San Marinon rallilla. Italian mestaruussarjaan kuuluvasta
Toyotan Jari-Matti Latvala testasi tällä viikolla autoaan kuun lopussa ajettavaa Suomen MM-rallia varten. Yhden voiton
Ford-kuski Sebastien Ogier valitsi osittain lähtöpaikkansa vuoksi varsin rauhallisen taktiikan Puolan MM-ralliin. Nelinkertainen maailmanmestari ei
Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuville nappasi Puolan MM-rallista viikonloppuna kauden kolmannen voittonsa. Ykkössija tuli tärkeään saumaan, sillä
Juha Kankkusen huikeat saavutukset rallissa tunnetaan laajasti. Laukaalainen saavutti peräti neljä maailmanmestaruutta, yhden MM-hopean ja
Rallikauden kohokohta eli Suomen MM-ralli lähestyy. Vielä pitää muutama viikko jaksaa, mutta hekumaa odotellessa voi
Hyundain uusiseelantilaiskuski Hayden Paddon saavutti kartturinsa Seb Marshallin kanssa ensimmäisen palkintokorokesijansa Puolassa viikonloppuna. Kaksikko oli
Hyundain rallitalli saavutti kautta aikain parhaan tuloksensa sunnuntaina päättyneessä Puolan MM-rallissa. Thierry Neuville ja Hayden
Rallin maailmanmestarin Petter Solbergin rallicrosstiimillä oli lähes täydellinen kilpailu Ruotsin Höljesissä viikonloppuna. Homman kruunasi Johan Kristofferssonin
Walesilainen Ford-kuski Elfyn Evans sijoittui lopputuloksissa Puolan MM-rallissa vähintäänkin tyydyttävästi kahdeksanneksi. Mies oli lisäksi voittamaton