Rallin MM-sarja jatkuu Portugalissa tulevana viikonloppuna. Junioreiden luokassa menestystä lähtevät tavoittelemaan sarjassa kolmantena oleva kaksikko
Toukokuun 20.-23. päivä ajettavan Portugalin MM-rallin lopullinen osallistujalista julkaistiin perjantaina. Listalta löytyi suomalaisittain mukavasti nimiä,
Sami Pajari avasi JWRC-kautensa Kroatiassa kaksijakoisesti. Tuloksena oli kilpailun kuudes tila, mutta kun erikoiskokeiden pohja-aikoja
Suomalaislupaus Sami Pajarin hyvin alkanut kisa Kroatian MM-rallissa koki kolauksen kolmannella erikoiskokeella, kun Pajari rysäytti
Viime kaudella rallin MM-sarjan JWRC-luokassa kolmanneksi ajaneet Sami Pajari ja Marko Salminen starttaavat alkavaan kauteen
Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Kroatiassa. Sekä tehdastiimit että pienempiin luokkiin osallistuvat kuljettajat ovat ahkerasti
Historian ensimmäisessä Kroatian MM-rallissa huhtikuun lopussa nähdään mukava suomalaisedustus, kun sinivalkoisia värejä edustaa yhteensä viisi
Rallin MM-sarjan JWRC-junioriluokkaan on ilmoittautunut kahdeksan kuljettajaa, joista kaksi on suomalaisia. JWRC-sarja vahvisti maanantain tiedotteellaan,
Vain viikko sitten Rovaniemen MM-rallissa luokkansa voittanut Sami Pajari oli kovassa iskussa myös lauantaina ajetussa
Mikko Heikkilä nappasi uransa ensimmäisen rallin SM-sarjan osakilpailuvoiton lauantaina Kouvolassa. Tielle kertynyt lumi sekoitti kärjen