Viron MM-rallin osallistujalista julkistettiin maanantaina.
Jari Huttunen otti voiton lauantaina päättyneessä Joensuun SM-rallissa.
Jari Huttunen ajoi ratkaisevan pohja-ajan Itärallin viimeistä edellisellä erikoiskokeella. Toisin kävi Henri Hokkalalle.
Uudella Skoda Fabia RS Rally2 -autolla kilpaileva Jari Huttunen vankisti johtoasemaansa Joensuun SM-rallissa kuudennella erikoiskokeella.
Jari Huttunen oli täysin ylivoimaisessa vauhdissa Joensuun SM-rallin viidennellä erikoiskokeella.
Sastamalalainen Lauri Joona oli nopein Joensuun SM-rallin neljännellä erikoiskokeella lauantaina.
Jari Huttunen tykitti pohja-ajan lauantaiaamun avauspätkälle Joensuun SM-rallissa.
Rallin SM-sarjan kärkimies Teemu Asunmaa nappasi johtopaikan Joensuun SM-rallissa perjantaina.
Roope Korhonen on niittänyt menestystä rallin MM-sarjan WRC3-luokassa voittaen kaikki kolme ajamaansa osakilpailua, mutta SM-sarjassa menestys on kiertänyt laukaalaista.
Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka ylsivät Sardinian MM-rallissa puhtaaseen hattutemppuun