Emil Lindholm ja kartanlukija Reeta Hämäläinen ovat uuden haasteen edessä, kun he starttaavat torstai-iltana käynnistyvään
Hyundain rallitallilla on hyvä mahdollisuus kuroa Toyotan etumatkaa valmistajien MM-sarjassa torstaina käynnistyvässä Kreikan MM-rallissa. Kirittävää
Rallin MM-sarjan kärkimies Sebastien Ogier on jälleen haastavassa, mutta itselleen hyvin tutussa roolissa, kun Kreikan
Rallin MM-kauden viimeiseksi kisaksi merkitty Japanin osakilpailu jää myös tänä vuonna ajamatta. Kisajärjestäjät tiedottivat asiasta
Toyotan Elfyn Evans yrittää vielä kamppailla tämän vuoden rallin maailmanmestaruudesta, mutta hänen tilanteensa ei ole
Hyundain rallitalli on monessa osakilpailussa ollut tänä vuonna kilpailijaansa Toyotaa karussa kisojen alkupuolella. Kuitenkin esimerkiksi
M-Sport Fordin rallitiimin kanssa yhteistyön reilu viikko takaperin päättänyt Teemu Suninen pääsi viikonloppuna kokeilemaan ensimmäistä
Toyotan Kalle Rovanperä lähtee itseluottamus tapissa ensi viikolla ajettavaan Kreikan MM-ralliin. Nuorella suomalaisella on allaan
Toyotan rallitiimi on edelleen hyvissä asemissa valmistajien MM-sarjassa, vaikka pahin kilpailija Hyundai veikin elokuun Belgian
Hyundain WRC-tallin päällikkö Andrea Adamo on vihjannut vahvasti siihen suuntaan, että nuori Oliver Solberg saa