Rallin MM-sarjan loppukauden kalenteriin merkittävä muutos – kova kolaus Toyotalle

Japanin MM-ralli
Takamoto Katsuta Japanin MM-rallin testikisassa vuonna 2019. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-kauden viimeiseksi kisaksi merkitty Japanin osakilpailu jää myös tänä vuonna ajamatta. Kisajärjestäjät tiedottivat asiasta tiistaina.

Japanin MM-ralli peruttiin viime vuonna koronapandemian vuoksi ja kilpailu kokee saman kohtalon myös tänä vuonna.

– Haluan vilpittömästi pyytää anteeksi kaikilta, jotka odottivat Japanin MM-rallin toteutumista, ralliorganisaation puheenjohtaja Satoshi Suzuki kertoi.

– Toivon, että pystymme nujertamaan nykyisen pandemiatilanteen. Olemme päättäneet tehdä parhaamme, jotta selviämme pandemiasta ja pystymme järjestämään onnistuneen MM-rallin Japanissa vuonna 2022, Suzuki lisäsi.

Japanin MM-ralli oli tarkoitus ajaa marraskuussa. Japanissa järjestettiin tänä kesänä olympialaiset ja paralympialaiset, mutta muun muassa Japanin F1-osakilpailu oli peruttu jo aiemmin maan koronatilanteen vuoksi.

Japanissa ajettiin viimeksi MM-pisteistä vuonna 2010. Japanissa on pitkään paiskittu hommia MM-rallin paluun eteen ja varsinkin MM-sarjassa kilpaileva Toyota on vienyt asioita eteenpäin. Tänä vuonna rallin keskus olisi sijainnut autonvalmistajan kotikulmilla, Toyotan kaupungissa.

Katso alapuolelta edellisen Belgian MM-rallin parhaat palat. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385507″ ap mute]

Rallin MM-sarja kertoo verkkosivuillaan, että kalenteriin otetaan korvaava kilpailu Japanin tilalle. Hyvin todennäköistä on, että kauden viimeiseksi osakilpailuksi valikoituu Monzan asvalttikilpailu Italiassa.

Monzassa ajettiin myös viime vuonna päätöskilpailu, kun korona perui muita ralleja.

Lue myös nämä