Kreikan MM-ralli käynnistyi lyhyellä yleisöerikoiskokeella torstai-iltana. Toyotan kuskikolmikko otti kolmoisjohdon haltuunsa Ateenan kaduilla. Kahdeksatta maailmanmestaruuttaan
Rallin MM-sarjan kauden päätöskilpailu ajetaan jälleen Italian Monzassa. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala vahvisti asian ennen
Rallin MM-sarjassa siirrytään vuonna 2022 uudella aikakaudelle, kun hybriditeknologialla varustetut Rally1-autot valloittavat pääluokan. Uusi teknologia
Kalle Rovanperä oli loistavassa iskussa Kreikan MM-rallin testierikoiskokeella, joka ajettiin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Toyota-kuljettaja Rovanperä piti
Torstai-iltana käynnistyvän Kreikan MM-rallin olosuhteet ovat ainakin nuotituksessa olleet hyvin poikkeukselliset. Vesisadetta, sumua ja mutaa
Emil Lindholm ja kartanlukija Reeta Hämäläinen ovat uuden haasteen edessä, kun he starttaavat torstai-iltana käynnistyvään
Hyundain rallitallilla on hyvä mahdollisuus kuroa Toyotan etumatkaa valmistajien MM-sarjassa torstaina käynnistyvässä Kreikan MM-rallissa. Kirittävää
Rallin MM-sarjan kärkimies Sebastien Ogier on jälleen haastavassa, mutta itselleen hyvin tutussa roolissa, kun Kreikan
Rallin MM-kauden viimeiseksi kisaksi merkitty Japanin osakilpailu jää myös tänä vuonna ajamatta. Kisajärjestäjät tiedottivat asiasta
Toyotan Elfyn Evans yrittää vielä kamppailla tämän vuoden rallin maailmanmestaruudesta, mutta hänen tilanteensa ei ole