Emil Lindholm ja Mikael Korhonen palaavat koronapandemian aiheuttaman tauon jälkeen tositoimiin 24.-26. heinäkuuta Italiassa ajettavassa
Italia kuuluu koronaviruksen pahimmin koettelemiin valtioihin. Pitkästä aikaa maassa saatiin nautiskella myös ralliauton pärinästä, kun
Kansainvälisen autoliitto FIA:n ralliyksikkö tekee parhaillaan kovasti töitä, jotta he voisivat tarjota rallijärjestäjille ohjeistuksen, miten
Rallin MM-sarjan tämän vuoden kalenteri saattaa kokea mullistuksen ensi viikolla, kun Kansainvälisen autoliiton FIA:n maailman
Hyundain WRC-tiimi vahvisti tiistaina, että se osallistuu kahdella WRC-autolla elokuussa Etelä-Virossa järjestettävään Rally DirtFishiin. Samalla
Rallin EM-sarjan on määrä jatkua heinäkuun lopussa Rooman osakilpailulla. Koronapandemia on runnellut rajusti myös EM-sarjan
Koronaviruspandemia on johtanut ensimmäisen osakilpailun perumiseen rallin EM-sarjassa. Puolan EM-ralli jää kokonaan ajamatta tällä kaudella
Riku Tahkon suunnitelmissa on osallistua Latvian EM-ralliin heinäkuussa, mikäli koronatilanne sen sallii. Tahko on odottanut
Rallin Euroopan mestaruussarja pääsee käyntiin aikaisintaan heinäkuussa. Kauden oli tarkoitus startata maaliskuun lopulla Azoreilla, mutta
Toukokuulta siirretylle Latvian Liepaja-rallille on löydetty uusi ajankohta rallin EM-kalenterista. Rallin EM-sarja tiedotti maanantaina, että