Rooman EM-ralli käynnistyi perjantaina aika-ajoerikoiskokeella. Kansainvälinen ralli on palannut tositoimiin koronatauon jälkeen. Emil Lindholm piti
Oliver Solbergille on mätkäisty 6 000 euron sakot testisääntöjen rikkomuksesta ennen Rooman EM-rallia. Solberg testasi Volkswagen
Eerik Pietarinen osallistuu Latvian EM-osakilpailuun eli Liepaja-ralliin elokuun puolivälissä. Pietarisen edellisestä kilpailusta on vierähtänyt yli
Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen aloittavat kesäkautensa tulevana viikonloppuna rallin EM-sarjaan kuuluvalla Rooman osakilpailulla
Heinäkuun myötä pienempiä ralleja on pitkästä aikaa ajettu ympäri Eurooppaa. Vihdoin ensi viikolla polkaistaan myös
Kahden viikon kuluttua ajettavaan Rooman EM-ralliin starttaa nippu kovia kuljettajia. Rally di Roma Capitale jatkaa
Rallin MM-sarjassa kilpaileva M-Sport Ford -talli osallistuu kahden autokunnan voimin Rooman EM-ralliin, joka järjestetään 24.-26.
Tshekin perinteikästä Barum-rallia ei ajeta tänä vuonna. Kilpailu oli tarkoitus järjestää elokuun lopussa. Kilpailun järjestäjät
Kansainvälinen autoliitto FIA on antanut suosituksia rallien järjestämiseen koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Kansainväliset rallit ovat
Rallin MM-sarjassa on etsitty uusia kisajärjestäjiä, koska moni alkuperäiseen kalenteriin kuulunut järjestäjämaa on perunut rallinsa