Portugalin MM-rallin järjestäjät ovat julkistaneet reitin kahden kuukauden kuluttua ajettavaan sorakilpailuun. Portugalin ralli jäi viime
Jari-Matti Latvala kävi aallonpohjalla rallin MM-sarjassa kaudella 2009. Latvala käy läpi painajaismaisen vuoden tapahtumia Riikka
Rallin MM-sarjan piti jatkua tänä viikonloppuna Portugalissa. Mutta eipä jatkukaan. Koronavirus on siirtänyt ja perunut
Rallin MM-sarja on ollut tauolla pian kaksi kuukautta koronaviruksen vuoksi. Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin
Rallin MM-sarjasta kantautui torstaina ensimmäinen virallinen päätös kilpailun peruuttamisesta kokonaan tällä kaudella. Portugalin MM-ralli piti
Koronavirus on siirtänyt rallin MM-sarjan osakilpailuja. Kansainvälinen autoliiton FIA:n rallipomo Yves Matton on vahvistanut, ettei
Rallin MM-sarjan kolme seuraavaa osakilpailua Argentiinassa, Portugalissa ja Sardiniassa on lykätty eteenpäin koronapandemian vuoksi. Rallikaravaanin
Kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti tiistai-iltana, että rallin MM-sarjan Portugalin ja Sardinian osakilpailuja siirretään koronaviruksen vuoksi.
Koronavirus saattaa tehdä merkittäviä muutoksia rallin MM-sarjan kalenteriin tällä kaudella. Koronaviruksen vaikutukset näkyivät ensimmäisen kerran
Koronavirus on aiheuttanut muutoksia kansainvälisiin rallisarjoihin. Tulevia ralleja saatetaan lykätä ja jopa perua viruksen vaikutusten