Seuraavat MM-rallit vaakalaudalla – näin koronaviruksen vaikutukset näkyvät rallimaailmassa

Ott Tänak
Ott Tänak vauhdissa Meksikon MM-rallissa. Kuva: @World/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Koronavirus on aiheuttanut muutoksia kansainvälisiin rallisarjoihin. Tulevia ralleja saatetaan lykätä ja jopa perua viruksen vaikutusten vuoksi.

Viime viikonloppuna järjestetty Meksikon MM-ralli lopetettiin ennenaikaisesti jo lauantai-iltana, jotta tiimit pääsivät matkustamaan mahdollisimman nopeasti Eurooppaan, missä maiden rajoja suljettiin koronaviruksen vuoksi.

Meksikon MM-ralliviikonlopun aikana tiedotettiin myös Argentiinan MM-rallin siirtymisestä myöhäisempään ajankohtaan. Argentiinassa oli tarkoitus järjestää kauden seuraava osakilpailu 23.-26. huhtikuuta.

Portugalin olisi tarkoitus isännöidä MM-rallia 21.-24. toukokuuta, ja kaksi viikkoa myöhemmin ohjelmassa on Italian osakilpailu Sardinian saarella. Meksikon MM-rallin yhteydessä huoltoalueella liikkui huhuja, joiden mukaan Portugalissa ja Sardiniassa ei päästäisi ajamaan koronaviruksen takia.

Katso alapuolelta parhaat palat Meksikon MM-rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,332372″ ap mute ]

 

Rallin MM-sarjan promootioyhtiön toimitusjohtaja Oliver Ciesla kertoi, että seuraavien osakilpailujen kohtalosta tehdään päätöksiä huhtikuun alussa.

– Kaikki kilpailut jatkavat edelleen valmistelujaan normaalisti. Näin tehdään myös Italiassa. Seuraava takarajamme on huhtikuun ensimmäinen viikko, jolloin useat hallitukset tekevät uusia päätöksiä ja uusia arvioita tilanteesta. Näiden tietojen perusteella teemme päätöksemme, Ciesla linjasi DirtFish-sivuston mukaan.

Suomen MM-ralli on tarkoitus ajaa 6.-9. elokuuta. Rallijärjestäjät ovat ilmoittaneet seuraavansa tarkasti tilanteen kehittymistä ja tiedottavat mahdollisista muutoksista.

Koronan vaikutukset näkyvät myös rallin EM-sarjan puolella. EM-kauden oli tarkoitus alkaa Portugalille kuuluvalla Azorien saariryhmällä maaliskuun lopussa, mutta kilpailu siirrettiin syyskuun puoliväliin.

Nyt EM-kauden pitäisi käynnistyä 7.-9. toukokuuta Kanariansaarilla. Espanjalaislehti AS:n mukaan Kanariansaarten EM-rallin järjestäjät päättävät lähiaikoina, joudutaanko kilpailua siirtämään.

Rallin SM-sarjaan koronavirus ei ole toistaiseksi vaikuttanut. Autourheilun kattojärjestön AKK:n alaiset kilpailut on peruttu toukokuun loppuun saakka. Rallin SM-kauden seuraava osakilpailu pitäisi ajaa Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta.

Lue myös nämä