Rallin Suomen mestaruudesta käydään raju kamppailu Pohjanmaa-rallin kolmella viimeisellä erikoiskokeella. Hallitseva mestari Teemu Asunmaa aloitti
Teemu Asunmaa ja Emil Lindholm käyvät huimaa kamppailua rallin SM-kauden päättävän Pohjanmaa-rallin kärjessä. Lindholm täräytti
Teemu Asunmaa kasvatti hieman johtoaan Pohjanmaan SM-rallin neljännellä erikoiskokeella. Asunmaa oli ottanut kärkipaikan haltuunsa perjantai-illan
Rallin SM-sarjan kauden päättävä Pohjanmaa-ralli käynnistyi perjantai-iltana kolmella pimeässä ajetulla erikoiskokeella. SM1-luokan pistetilanteessa toisena ennen
Rallin SM-kauden päättävä Pohjanmaa-ralli käynnistyi perjantai-iltana pimeän laskeuduttua Kyrösjärven erikoiskokeella, jolla Teemu Asunmaa oli iskussa.
Rallin SM-sarjan kauden viides ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä. SM1-luokan pistetaulukossa
Turun Urheiluautoilijat ry:n järjestämä Länsirannikon Ralli ajettiin läpi erittäin haastavassa kelissä lauantaina. Liukkaat olosuhteet tekivät
Skoda-kuljettaja Emil Lindholm ajoi rallin SM-sarjan toiseksi viimeisen SM-osakilpailun voittoon Kouvolassa lauantaina. Kauden kolmannen ykköstilan
Skodalla ajava Emil Lindholm on dominoinut Kouvolan SM-rallia ajaen neljälle ensimmäiselle pätkälle pohja-ajan. Lindholm etumatka
Rallin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kouvolassa. Mikko Heikkilä hakee Kymenlaaksosta kovaa tulosta