Rallin MM-sarjan odotetaan jatkavan nykyisellä kokoonpanolla ainakin vuoteen 2025 saakka. Keskiviikkona paljastui, että Hyundai, M-Sport
Rallin MM-sarjan kaikki kolme nykyistä WRC-tallia ovat jatkamassa myös kaudella 2022, kun MM-sarjassa siirrytään hybridiaikakaudelle.
Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin MM-sarjan promootioyhtiö julkaisivat lokakuussa poikkeuksellisen kalenterin rallin MM-kaudelle 2021. Ensi
Rallin MM-sarjassa on määrä siirtyä hybridiaikakaudelle vuonna 2022. Rallin kuninkuusluokka on kuitenkin vaarassa ajautua ojasta
Kansainvälisen autoliiton FIA:n rallipomo Yvesw Matton on ilmoittanut, että rallin MM-sarjan tiimien pitää sitoutua kauteen
Rallin MM-sarjan loppukauden kalenterista saatiin vihdoin osviittaa torstaina, kun viisi rallia vahvistettiin syksylle. WRC-karkeloiden on
Rallin MM-sarjan promoottori ja Kansainvälinen autoliitto FIA julkaisivat torstaina suunnitelman, jonka mukaan rallin MM-sarjassa ajetaan
Kansainvälinen autoliitto FIA on antanut suosituksia rallien järjestämiseen koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Kansainväliset rallit ovat
Rallin MM-sarjan loppukauden kalenteri ei paljastunut vielä perjantaina Kansainvälisen autoliiton FIA:n maailman moottoriurheiluneuvoston kokouksessa. Rallin
Perjantai on tärkeä päivä rallin MM-sarjan jatkon kannalta. Rallin MM-sarjan kalenterista on jo pyyhitty viisi