Rallin MM-sarja jäi Saksan osakilpailun jälkeen tauolle, mutta spekulaatiot ensi kauden tallipaikoista sen kuin kiihtyvät.
Puolan MM-ralli putoaa pois kisakalenterista ensi vuonna. Tilalle tulee Turkin osakilpailu, joka on viimeksi ajettu
Norjalainen liikemies Erik Veiby on nostanut uusia tähtiä rallimaailman huipulle. Veiby toimii muun muassa Toyota-kuljettaja
Yksi aikakausi Tommi Mäkisen johtamassa Toyota-tiimissä päättyi viime viikolla ajetussa Saksan MM-rallissa, kun Jarmo Lehtinen
Saksan MM-ralli on yksi haastavimmista kilpailuista koko kisakalenterissa. Asvalttiralli on kyseessä, mutta rajut leikkaukset tuovat
Hyundain rallitalli lähti kovin odotuksin Saksan MM-ralliin viime viikonloppuna. Tiimin päämaja on vain parin sadan
Viron Ott Tänak otti uransa ja kauden toisen voittonsa Saksan MM-rallissa viime viikonloppuna. Tänak ratkaisi
Nelinkertainen rallin maailmanmestari Sebastien Ogier nappasi vahvasti kiinni viidennestä perättäisestä tittelistä ajamalla kolmanneksi Saksan MM-rallissa.
Norjan Andreas Mikkelsen on tällä kaudella joutunut tyytymään jämäkisoihin, sillä lupaava rallikuljettaja on ajanut vain
Ruotsin Pontus Tidemand varmisti kartturinsa Jonas Anderssonin kanssa Saksan MM-rallissa WRC2-luokan mestaruuden. Siihen riitti kolmas