Jos Ford tukee, Ogier jatkaa – ”Täällä haluaisin olla”

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: M-Sport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Nelinkertainen rallin maailmanmestari Sebastien Ogier nappasi vahvasti kiinni viidennestä perättäisestä tittelistä ajamalla kolmanneksi Saksan MM-rallissa. Ogier johtaa ennen kolmea viimeistä kisaa MM-sarjaa 17 pisteen erolla ennen Saksassa keskeyttänyttä Thierry Neuvillea.

Ogier dominoi Volkswagenilla MM-sarjaa neljän kauden ajan, mutta tällä kaudella ranskalainen on joutunut nöyrtymään monessa paikassa. Kuitenkin kokenut rallitähti on löytänyt tasaisuutta uudessa tiimissä, joka kilpakumppaneilta on puuttunut.

Ranskalaismestari on sanonut, että voi hyvinkin jatkaa myös ensi vuonna M-Sportilla, mutta vain siinä tapauksessa, jos Ford antaa lisää tukea yksityistallille.

– Olen sanonut jo monta kertaa, että pysyn täällä, jos Ford tulee, Ogier toistaa Autosportin verkkosivuilla.

Tänä vuonna kilpailu MM-sarjassa on kiristynyt. Ogier vaihtoi yksityistalliin ja uuteen automerkkiin, joten opettelua on ollut.

– Uuteen autoon ottaa aina aikansa tottua. Ei ole helppoa vaihtaa autoa noin nopeasti. Haluaisin kyllä rakentaa ensi kauden autoa sen varaan, mitä olemme tänä vuonna saavuttaneet. Tarvitsemme kuitenkin tukea Fordilta, Ogier sanoo.

– Haluaisin muuttaa muutamia pieniä asioita autossa. Minulla ei ole kuitenkaan epäilystäkään, että me voisimme olla hyviä myös ensi vuonna. Täällä haluaisin olla, Ogier jatkaa.

Lue myös nämä