Muistatko vielä nämä? Tässä 10 viimeisintä kokonaan uutta erikoiskoetta Suomen MM-rallissa

Monet Suomen MM-rallin erikoiskokeista ovat olleet ainakin joltain osaltaan mukana reitillä jo vuosikymmeniä, mutta aina toisinaan onnistutaan löytämään uusia.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier Halisen erikoiskokeella vuonna 2016. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Vuoden 2024 Suomen MM-rallin reitillä on kokonaan uusi erikoiskoe. Tästä inspiroituneena Rallit.fin reittiasiantuntija käy läpi kymmenen uusinta ”Jyskälän” pätkää, joita ei ole ajettu metriäkään aiemmissa MM-ralleissa.

1. Saarikas (2024)

Sumiaisten lähellä ajettava Saarikas on kuulunut sekä Jyväskylän Talvirallin että Peurunka-rallin kalustoon. Lähistöltä löytyisivät Äänekosken, Valkolan, Lankamaan ja Haapakylän erikoiskokeet, joten ihan pelkän sopivan sijaintinsa perusteella ei Saarikas ole paikkaansa MM-rallissa ansainnut.

Erikoiskokeen reittiä voi haistella etukäteen tästä vuoden 2014 Peurunka-rallin videosta. Kuljettajana tuolloin juniorina ajanut Jari Huttunen.

Lue myös: Suomen MM-rallin uutuus löytyi yleisövinkin kautta – ”Kari soitti minulle, että nyt näyttää hyvältä”

2. Halinen (2016)

Halisen erikoiskoe ajettiin vain kertaalleen vuonna 2016, mutta jo kahdesti seuraavana vuonna. Sen jälkeen pätkä jatkoi elämäänsä reitiltään laajennettuna Ässämäen nimellä vielä neljän vuoden ajan. Andreas Mikkelsen kaatoi Ässämäessä Halisen osuudella 2018, kun taas Takamoto Katsutalla oli todellinen happipaikka auton spinnatessa täydestä vauhdista vuonna 2021.

3. Jokimaa (2011)

Kun Suomen MM-ralli kävi Lahdessa, ajettiin kaupungissa uusi kahden auton yleisöerikoiskoe Jokimaan raviradalla. Lahdessa on ajettu ravirataerikoiskoe jo 1960-luvulla, mutta kyseessä oli eri ravirata, ja tuolloin ei kilpailtu vielä maailmanmestaruudesta.

4. Koukunmaa (2011)

Koukunmaa on eteläisin Suomen MM-rallissa ajettu erikoiskoe. Lahden lenkin muut metsäerikoiskokeet Evo, Hyväneula ja Koivukehä olivat olleet reitillä jo 1980-luvulla. Tien erilainen luonne välittyy hyvin tästä videosta. Tie on isoa, mutta suhteellisen kulmikasta, eikä hyppyjä ole juurikaan.

5. Kavala (2009)

Vuonna 2009 esitelty Kavalan erikoiskoe ei sisältänyt metriäkään samaa tietä kuin 1980-luvulla ajettu Kavala. Tämän uuden version reitti päättyi Särkikankaan moottoriradalle. Pätkä ajettiin vielä seuraavana vuonna uudelleen, nimettynä kuvaavammin Kolonkulmaksi.

6. Kruununperä (2002)

Kruununperä on varmasti yksi pisimpiä kokonaan yksityisteillä ajettuja erikoiskokeita Suomen MM-rallissa. Vaikka valtionteitä ei ole, vauhtia on riittänyt. Esimerkiksi vuonna 2003 Kruununperä oli koko rallin nopein erikoiskoe yli 133 km/h keskinopeudella.

7. Killeri (2000)

Killerin raviradan ympäristössä oli ajettu aiemmin Laajavuoren erikoiskokeella vuosina 1983–1996, mutta itse raviradalla ei oltu vielä käyty ennen vuotta 2000. Killerin ensimmäinen versio ajettiin kokonaan raviradalla siten, että autot starttasivat radan eri puolilta. Pätkä oli yllättävän vauhdikas, keskinopeudet nousivat jopa 118 km/h asti. Tätä menoa näkyy tällä videolla kohdassa 32:33.

8. Konttimäki (2000)

Vuoden 2000 Suomen MM-rallin reitti kävi perjantaina Saarijärven suunnalla. Vanhojen pätkien Palsankylän ja Muittarin kaveriksi oli otettu upouusi Konttimäen erikoiskoe, joka oli 138,21 km/h keskinopeudellaan nopein Suomen MM-rallissa ajettu erikoiskoe vuoteen 2023 asti, jolloin Kalle Rovanperä ajoi Lankamaan erikoiskokeen keskinopeudella 142,97 km/h. Konttimäen maisemia näkyy tällä videolla kohdassa 13:33.

9. Tiilimaa (1999)

Tiilimaa on Petäjäveden seudun pätkiä, joka yhdisteli isoa ja pientä tietä. Se ajettiin Suomen MM-rallissa vain tämän yhden kerran, jolloin pohja-ajan kellotti Thomas Rådström Ford Focuksella. Tiilimaan alun vauhdikkaita hyppyjä näkyy tämän videon alussa.

10. Mökkiperä (1998)

Listan kymmenes pätkäkin löytyy Petäjäveden alueelta. Toisin kuin Tiilimaa, Mökkiperä tuli jäädäkseen vuonna 1998. Sen jälkeen se ajettiin vuoteen 2016 asti vain kahdella taukovuodella. Pätkä tunnettiin erityisesti sen alussa olleesta hyppysuorasta.

Mikä erikoiskoe pitäisi vielä joskus nähdä Suomen MM-rallissa? Kommentoi Rallit.fin Facebookissa artikkelijulkaisun alle!

Lue myös: Suomen MM-rallin reitti kirvoitti kritiikkiä asiantuntijalta: ”Ei edusta muun rallin luonnetta”

Lue myös: Suomen MM-rallin reitti julki – mukana täysin uusi erikoiskoe ja legendan paluu

Lue myös nämä

  • Uusimmat