Nyt jysähti! Rallin MM-sarja menee suomalaisturistien suosimaan kohteeseen

Kanariansaaret isännöi rallin MM-sarjan osakilpailua jo ensi kaudella.
EM-ralli
Rallin EM-kauden toinen osakilpailu ajetaan Kanariansaarilla. Kuva: @World/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tietojen mukaan Kanariansaarten asvalttirallin järjestäjät ovat solmineet MM-sarjan promootioyhtiön kanssa kaksivuotisen sopimuksen, joka kattaa kaudet 2025 ja 2026. Sopimus on määrä julkistaa ensi viikon maanantaina.

Asiasta uutisoivat muun muassa paikallinen La Provincia -lehti sekä suuri espanjalainen urheilulehti Diario AS.

MM-ralli on tarkoitus järjestää Gran Canarian saarella. Kilpailupaikaksi harkittiin myös Teneriffaa, mutta lopulta keskus päätettiin pitää Gran Canarialla.

Rally Islas Canarias on kuulunut jo pidempään rallin EM-sarjaan. Tänä vuonna se ajetaan kauden toisena osakilpailuna toukokuun alussa Gran Canarialla.

Kanariansaarten rallin perinteet ulottuvat 1970-luvun puolelle. Kilpailun historian menestynein kuljettaja on espanjalaislegenda Carlos Sainz, joka on voittanut kisan viidesti. Suomalaiskuljettaja Juho Hänninen voitti rallin vuonna 2011, kun se kuului kansainväliseen IRC-sarjaan.

Espanja järjesti edellisen kerran rallin MM-sarjan osakilpailun syksyllä 2022, mutta tuon kauden jälkeen Katalonian asvalttikisa putosi pois MM-kalenterista. Kanariansaarten MM-isännyyden myötä Katalonia ei saa MM-rallia järjestettäväkseen tulevina vuosinakaan.

Rallin MM-sarjan ensi vuoden kalenteriin on yhdistetty muitakin ralleja, jotka eivät ole mukana tällä kaudella. Vahvimmat spekulaatiot ovat koskeneet Irlantia, Saudi-Arabiaa ja Paraguayta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat