Monet Suomen MM-rallin erikoiskokeista ovat olleet ainakin joltain osaltaan mukana reitillä jo vuosikymmeniä, mutta aina toisinaan onnistutaan löytämään uusia.
Kokenut rallitähti Kajetan Kajetanowicz lähtee tänäkin vuonna jahtamaan menestystä MM-sarjan WRC2-luokasta.
Rallikuljettaja Mikko Heikkilä vahvisti torstaina kilpailuohjelmansa tälle kaudelle.
Rallin MM-sarjan osakilpailussa nähdään ensimmäistä kertaa virtuaalinen shikaani ensi kesän Suomen MM-rallissa.
Oliver Solbergilla olisi ollut mahdollisuus loikata Rally1-autoon jo täksi kaudeksi rallin MM-sarjassa.